Uutiset

Jaskan Jolkku Urmaksen tahtiin

Petteri Urmas, 35, ei tehnyt turhaa reissua Koski Tl:stä Hämeenlinnaan lauantaina. Hölkkiä ahkerasti kiertävä Urmas juoksi Jaskan jolkun 25 km:n reitin nopeimmin ja sai kotimatkalle mukaansa jolkun parhaan palkinnon.

Urmas oli ylivoimainen. Hänen voittoaikansa 1.38.07 jää varttitunnin Kari Suomisen reittiennätyksestä, mutta sillöäkin ajalla heltisi ykkössija yli kuuden minuutin erolla. 50-vuotiaiden sarjan voittanut venäläinen Andrei Larionov sai ajakseen 1.44.10. Yleisen sarjan kakkosen Joken tallin Juha Hietasen loppuaika oli 1.44.55.

Urmas lähti omille teilleen heti lähdön jälkeen.

– Johdin kutakuinkin alusta loppuun. Härkätielle käännyttäessä muuta porukkaa oli takanani noin 50 metrin päässä eli kuitenkin silloin vielä aika lähellä, Urmas muisteli jolkun alkumatkaa.

Lauantainen keli oli kolea ja tuulinen, mutta sekään ei Urmasta haitannut.

– Mukavan vaihteleva reitti täällä oli verrattuna. Varsinais-Suomessa olen tottunut tasaiseen reittiin, täällä oli mäkiä. Vastatuuleen juostiin nyt metsäosuuksilla, eikä tuuli siellä haitannut. Myötätuulta oli aukeilla paikoilla.

Urmas otti jo vuoden toisen hölkkävoittonsa Hämeenlinnan seudulla.

– Voitin Kiipulassa KiipFitissä kympin. Eniten tykkään puolimaratonista. Tämä Jaskan jolkku on vähän pitempi, mutta ihan mukava matka silti.

Urmaksella ei ole sen kummempia tavoitteita juoksemisessa.

– Katsotaan millaisessa kunnossa olen ensi kesänä. Voisihan sitä vaikka piipahtaa veteraanien SM-kisoissa, hän jutteli.

Venäläinen Tatjana Larionova oli jolkun nopein nainen. Hän voitti N40-sarjan ajalla 2.01.11.

Venäläisjuoksijoiden lisäksi 22 osanottajan joukossa oli virolaisia juoksijoita.

Asiasanat