Kolumnit Uutiset

Jättäkää peruskouluun tasa-arvo, muun voi jo muuttaa

Pisa-menestyksen tuoma itsetyytyväisyys johtaa vielä siihen, että perusopetuksen sisältöä ja menetelmiä ei uskalleta uudistaa. Itse asiassa niin on jo käynyt, peruskoulu on kanonisoitu järkäleeksi.

Se on kovin ymmärrettävää. Kun lammilaislähtöisen tohtorin Pilvi Torstin Historiatietoisuus Suomessa -hankkeessa kysyttiin suomalaisilta maamme merkittävintä saavutusta, kolme neljästä nimesi tärkeimmäksi peruskoulun. Suomalaiset ovat ilmeisen fiksua porukkaa.

Mutta ymmärretäänkö meillä, mikä lopulta tekee peruskoulustamme niin hyvän?

Opettajat ja opettajankoulutus ovat Suomessa maailman ehdotonta huippua, ja ammattikunta ottaa mielellään kunnian peruskoulun menestystarinasta. Tärkein selittävä tekijä on kuitenkin tasa-arvo. Joku voi kutsua sitä myös tasapäistämiseksi. Aivan sama, tasapäistäminen nyt vain toimii tässä asiassa.

Kyse on siitä, että kansainvälisissä vertailuissa menestyy se, joka kouluttaa koko ikäluokan kunnolla. Yksittäiset superoppilaat eivät merkitse mitään, kun slummiutunut koulu vetää tulokset alas. Tässä on esimerkiksi Suomen ja Ruotsin ero.

Ruotsissa koulujen väliset erot ovat kasvaneet, jo alakoulut jaetaan hyviin ja huonoihin, usein asuinalueen mukaan. Sama alkaa näkyä Helsingin seudulla. Jenkeissä lapsen hyvään kouluun saaminen ja erilaiset, hyvin nuoresta iästä aloitettavan testaamisen tulokset määrittävät koko tulevaisuuden. Hirveä, jatkuva stressi ja paine sekä vanhemmille että lapsille. Varmasti tiukassa puristuksessa syntyy timantteja, mutta paljon enemmän tuotetaan kuonaa.

Jokainen vanhempi tietysti haluaa oman lapsensa mahdollisimman hyvään kouluun, niin minäkin. Monet olisivat valmiita siitä myös maksamaan vaikka mitä maltaita, niin minäkin. Ei sitä silti pidä sallia, vaan ennemminkin pitäisi luoda systeemi, jossa parhaat opettajat palkataan tuloksiltaan heikoimpiin kouluihin. Heille voi sitten vaikka maksaa vähän enemmän.

Olen elämäni velkaa yhdelle karismaattiselle opettajalle, mutta ennen kaikkea tasa-arvoiselle koulutusjärjestelmälle, joka mahdollistaa jokaiselle pääsyn myös korkeakouluopintoihin. Suomen kokoiseen maahan ei mahdu kovin monta lapsineroa, joiden erityisellä tukemisella olisi mahdollisuus saavuttaa jotain todella ainutlaatuista.

Sen sijaan massaan mahtuu hirveän paljon keskinkertaisuuksia ja heikkoja, joita edelleen tukemalla on mahdollisuus menestyä jatkossakin yhteiskuntana. Se olisi hyvä muistaa nyt kun aloituspaikkoja leikataan toiselta asteelta ja korkeakoulutuksesta.

Opetuksen muoto ja sisältö pitää joka tapauksessa uudistaa. Enää pitkään aikaan ei ole ollut tarvetta monotoniseen luokan edestä luennointiin, ikivanhojen kalvojen sulkeisharjoituksiin ja nippeleiden ulkoa opetteluun. Tietoa on verkko täynnä, nyt kyse on sen luovasta ja osaavasta käsittelemisestä.

Oppimisen tapoja ei muuten tarvitse tasapäistää, vaan ymmärtää se, että toiset oppivat lukemalla, toiset kuuntelemalla ja kolmannet kokeilemalla. Antakaa lasten osallistua myös oppimiseen.