Uutiset

Jätteenpoltto unohtui

Markku Peltonen kirjoitti asiaa perjantain 29.10.2004 alanurkka-kirjoituksessaan. Yksi tärkeä hämeenlinnalaisten vihreiden vastustamisen aihe kuitenkin unohtui, jätteenpoltto.

Vihreät touhuottavat kierrättämisen tarpeellisuudesta ja pitävät sitä itseisarvona, vaikka esimerkiksi tyhjien pullojen kierrätys ja ajeluttaminen ympäri Suomea on elinkaariarvioiden mukaan ympäristölle vahingollisempaa kuin uusien valmistaminen.

Jätteenpolttolaitoksen vaaroista mesoaminen vain sopii hämeenlinnalaisvihreiden vastustuspolitiikkaan niin hyvin, että sitä on välttämätöntä vastustaa.

Myöskin lasten jääliikuntaharrastuksen tukeminen on asia, mistä vihreät saavat aikaan hammasten kiristystä. Kukkaronnyörit heltiävät vasta, kun on kyse kultturiharrastuksen tukemisesta.

Hämeenlinnalaisvihreille, jotka vastustavat Aulangon alueen kehittämistä suosittelisin tutustumismatkaa Turun Ruissaloon. Alue on mielestäni luonto- ja maisema-arvoiltaan jopa Aulankoa merkittävämpi, mutta mitä sieltä löytyykään. Kylpylä, jossa mm. kuntoutetaan sotaveteraaneja ja -invalideja. Sopii maisemaan kuin naula päähän.

Aina kannattaa valittaa

Hämeenlinna