Uutiset

Jättipotilas tarvitsee jättimäisen leikkauspöydän

Ennen kevään ähky- ja vasta-ainepuutoskautta Hyvinkään hevossairaalassa on vielä hiljaista. Sairaalassa on parhaillaan kirjoilla muutamia nelijalkaisia potilaita, mutta suurin osa karsinoista on tyhjillään.

Parhaillaan tutkitaan ontuvaa tuntiratsua Theoa, ja toisaalla annetaan höyryhengitystä hengitystieongelmaiselle Grasteinn Fra Brekken -islanninhevoselle. Potilastallissa lepää pari jo hoidettua hevosta.

-Tilanne vaihtelee päivittäin. Joskus sairaala on hyvinkin täynnä. Äkkiä voikin tulla kaksikymmentä hevosta päivässä, sanoo sairaalan johtaja, eläinlääketieteen tohtori Olli Mäkelä.

Vuosittain potilaita käy noin 2 500.

Tänä vuonna hevossairaalassa, kuten hevosalalla ylipäätään, näkyy lama. Talvi on ollut tiukka.

-Lama näkyy hevosalalla aina jälkijunassa. Nyt on heikoin hetki, kun ihmiset täyttävät kassojaan. Hevosala on suhdanneherkempää kuin pieneläinten hoito: lamassa juuri pieneläimiin investoidaan, Mäkelä sanoo.

-Jos Kreikka, Portugali ja Irlanti eivät nyt mene yhtä aikaa konkurssiin, eiköhän hevosalalla taas ihan hyvin ala mennä.

Kolmannes potilaista päivystysaikoina

Eniten lamasta on kärsinyt ravihevosala. Voittosummat ovat pienentyneet, ja nimekkäimmistä kuskeista suuri osa on häipynyt muihin maihin.

-Ratsutalleilla on enemmän harrastepohjaa, ja myös tunnearvo vaikuttaa enemmän, Mäkelä puntaroi.

Hevossairaalan potilaista suurin osa on ratsuja. Tämä ei niinkään johdu ravialan rahapulasta kuin klinikoiden profiloitumisesta. Ravureihin erikoistuneet klinikat sijaitsevat usein raviradoilla, missä hevosen liikkumista voidaan tarkkailla radalla.

Hyvinkää sijaitsee keskeisellä ratsutallialueella. Se oli yksi kriteeri paikanvalinnalle, kun hevossairaala perustettiin vuonna 2005.

-Katsoimme kartalta risteyskohdan keskeisestä paikasta, jossa on paljon talleja, Mäkelä sanoo.

Hyvinkään hevossairaalan potilaat eivät silti tule vain Etelä-Suomesta. Hyvinkään erikoisuus on ympärivuorokautinen päivystys. Illalla tai viikonloppuna sairastunut hevonen saatetaan kuljettaa Hyvinkäälle Pohjois-Suomesta asti.

-Kolmannes hoidettavistamme on päivystyspotilaita, Mäkelä sanoo.

Kevätvarsoille kerätään verta

Yksi hiljaisen huhtikuisen päivän hoidettavista on valkoinen Moonlight, joka ei pode mitään, vaan auttaa kevään potilaita. Se on potilastallissa luovuttamassa verta.

-Varsa-aikana keväisin meillä on aina oltava valmiina plasmaa, koska varsojen vasta-ainepuutokset ovat hirveän yleisiä, Mäkelä kertoo.

Toisin sanoen varsa ei saa tarvittavaa suojaa emänsä maidosta, vaan on vaarassa sairastua. Hevossairaalalla on läheisten tallien kanssa sopimus veren luovuttamisesta. Varalle kerätään nytkin kymmeniä litroja.

-Aine ei säily kauan, mutta meidän on oltava valmiita hoitamaan varsoja intensiivisesti. Emme voi sanoa, että kurja juttu, meillä ei juuri nyt ole plasmaa.

Verta voidaan periaatteessa ottaa miltä tahansa ”perusterveeltä” hevoselta ja antaa seuraavalle. Väärä veriryhmä ei juuri hetkauta hevosta.

Monet sairaudet tulevat vuodenaikojen mukana. Varsojen lisäksi pian alkaa taas tulla ähkypotilaita – ja niistä suurin osa päivystysaikoina. Ähky on iltasairaus.

-Syksy puolestaan on hiekkaähkyaikaa. Erityisesti suomenhevoset nielevät hiekkaa suorastaan imurimaisesti.

Vain betoni kestää heräämisen

Hyvinkään hevossairaala on suunniteltu ja rakennettu nimenomaan hevospotilaiden hoitoon. Kaikki on suurta ja vankkaa, oviaukot ovat leveitä ja kamanat korkealla.

Vatsalaukkuja tutkitaan vähintään kolmimetrisellä tähystimellä, ja seinät pehmustettujen heräämiskarsinoiden vieressä ovat betonia.

-Mikään muu ei kestäisi. Hevosen herääminen nukutuksesta on rajua. Siinä 800 kiloa puskee itseään jaloilleen, Olli Mäkelä kuvailee.

-Tästä tilasta ei helposti saisi ompelutehdasta tai tavallista tallia.

Hevoslääketiede on harpannut viimeisimmän vuosikymmenen aikana pitkän askeleen. Mäkelän mukaan nykyään pystytään asioihin, joista kymmenen vuotta sitten ”voitiin vain haaveilla”.

-Suolistokirurgia on yksi hyvä esimerkki. Nykyään suurin osa potilaista toipuu. Pahojakin ähkyjä voidaan hoitaa.

Yksi yleistyneistä ratsujen sairauksista on vatsahaava.

-Tämä voi johtua siitäkin, että vaiva on opittu tunnistamaan. (HäSa)