Kolumnit Uutiset

Jenkit pitävät meitä jännityksessä

Kun Ronald Reagan loppuvuodesta 1980 voitti presidentinvaalit Yhdysvalloissa, ystäväni ryhtyi leipomaan pakkaseen ydinsodan varalta.

Ei tullut ydinsotaa ja pakastin tuskin olisi toiminut, jos olisi tullut.

Samanlaisissa tunnelmissa huomenaamulla silti herää. Uskaltaako katsoa nettiin, avata television tai radion?

USA:n vaalijärjestelmä on niin monimutkainen, että voittajaa on paha veikata, vaikka tällä hetkellä Hillary Clinton näyttää vetävän kaulaa Donald Trumpiin.

Vaalikampanjassa niin demokraateille kuin republikaaneillekin on jäänyt Musta-Pekka käteen.

Vähemmän ryvettyneitä ehdokkaita oli tarjolla runsaasti.

Republikaanien muilta ehdokkailta puuttui kuitenkin karismaa. Jeb Bush ja teekutsuliikkeen miehet vaikuttavat Trumpin rinnalla avuttomilta nyhveröiltä.

Demokraateilla taas oli Bernie Sanders. Miten kutkuttavaa olisi ollut, jos pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa ihannoiva sosialisti olisi noussut USA:n presidentiksi.

Se antaa toivoa, että nuoret kannattivat juuri Sandersia. Jo 75-vuotias kansalaisoikeustaitelija tuskin on ehdolla seuraavalla kierroksella, mutta ehkä joku hänen hengenheimolaisistaan.

Jos Clinton tulee valituksi, lasikatto rikkoutuu. Hänestä tulee Yhdysvaltain ensimmäinen naispresidentti.

Naisten odotetaan tuovan politiikkaan pehmeyttä ja inhimillisyyttä. Hillary Clinton ei ole pehmo.

Vaikka hän ajaa monia sosiaalisia uudistuksia kotimassaan, ulkopolitiikassa hän kuuluu haukkoihin. Hän ei kavahda voimankäyttöä, jos USA:n etu sitä vaatii.

Syvällä Washingtonin poliittisissa liemissä marinoitunut Clinton taitaa poliittisen pelin. Vaikea sanoa, onko se hyvä vai huono.

Trump taas – häntä ei voi verrata keneenkään, ei edes Reaganiin, jolla oli ennen presidenttikausiaan kokemusta politiikasta.

Paras tapa kesyttää populisti, on ottaa hänet mukaan hallintoon. Näin on Suomessa tehty perussuomalaisille.

Maailmalla ei silti olisi varaa ottaa sitä riskiä, että Trump turhautuu, koska USA:n presidentti ei olekaan itsevaltias. Kun hänellä kumminkin on ne laukaisunapitkin.

Trumpin kannattajat vastustavat koko poliittista järjestelmää. Vaihtoehtona tuntuisi olevan huutoäänestys.

Se päättää, joka kovimmin huutaa. Se on aika pelottavaa.