Uutiset

Jenkkikamerat joutuivat pysähtymään Helsinkiin

Suomalainen elokuva ei ole Aki Kaurismäkeä lukuun ottamatta juuri maailman valkokankaita valloittanut, mutta tästä huolimatta suomalaismaisemia on saatu ihailla useammassakin kansainvälisessä menestyselokuvassa. Kylmän sodan vuosina Suomi sai toistuvasti näytellä Venäjää ja Neuvostoliittoa amerikkalaisissa elokuvatuotannoissa.

Suomen elokuva-arkiston erikoistutkijan Antti Alasen mukaan kuvausryhmiä houkutteli Suomeen etenkin Helsingin keskustan rakennustaide, sillä aitoihin venäläiskaupunkeihin ei amerikkalaiskameroilla ollut asiaa.

Uspenskin katedraalin ohella myös Senaatintori oli suosittu kuvauskohde. Senaatintorin ”venäläisyys” ei ollut aivan vailla perustaa, sillä sen suunnittelija Carl Ludvig Engel vaikutti suuresti myös Pietarin kaupunkikuvaan.

– Lisäksi Suomessa on tarjolla valkoisia öitä ja talvisia hankia, jos sellaisille oli tarvetta, Alanen toteaa.

Koli ja Punkaharju Siperiana

Tunnetuin ja menestynein osittain Suomessa kuvattu amerikkalaiselokuva on David Leanin ohjaama Tohtori Zivago, joka sai ensi-iltansa vuonna 1965. Nobel-palkitun neuvostokirjailijan Boris Pasternakin romaaniin perustuva rakkaustarina sai peräti viisi Oscaria muun muassa käsikirjoituksestaan, kuvauksestaan ja musiikistaan.

Omar Sharifin ja Julie Christien tähdittämässä elokuvassa näkyy muun muassa Kolilla, Punkaharjulla ja Pyhäselällä kuvattuja ”siperialaismaisemia”.

– Tohtori Zivago on näistä elokuvista taiteellisesti merkittävin, mutta myös Punaiset- ja Puhelin-elokuvilla on kestävämpää arvoa. Muut ovat enemmän kuriositeetteja, Alanen arvioi.

Vuonna 1981 valmistunut Punaiset-elokuva kertoo amerikkalaisen kommunistilehtimiehen John Reedin elämästä. Ohjaaja Warren Beatty näyttelee itse pääosaa elokuvassa, jossa Venäjän vallankumousta tehdään muun muassa Senaatintorilla ja Pasilan konepajalla.

Helsinki suoriutui Pietarin roolistaan ilmeisen hyvin, sillä Punaiset sai kolme Oscar-palkintoa, joista yksi annettiin elokuvan kuvaukselle.

Don Siegelin ohjaama agenttitrilleri Puhelin jäi vaille Oscareita, vaikka Helsinki teki parhaansa esittämällä sekä Leningradia että Moskovaa yhteensä noin kymmenen minuutin ajan. Charles Bronsonin tähdittämässä jännärissä nähtiin myös tuttuja suomalaiskasvoja, kuten esimerkiksi Ansa Ikonen.

Hitchcockin suunnitelmat kariutuivat

Ykköskaartin ohjaajista Suomessa vierailivat David Leanin ja Don Siegelin ohella myös John Huston, jonka vuonna 1969 valmistunut Kremlin kirje -elokuva ei Alasen mukaan kuulu ohjaajansa parhaimpiin.

Alanen muistuttaa, että 1960-luvun lopulla Suomessa vieraili elokuvasuunnitelmien merkeissä myös Alfred Hitchcock, joka harkitsi vakavasti Suomeen sijoittuvan loikkausjännärin ohjaamista. Elokuva ei kuitenkaan koskaan toteutunut, sillä ikä alkoi jo painaa vuonna 1899 syntynyttä ohjaajamestaria.

Alasen mukaan ulkomaiset kuvausryhmät olivat tärkeä henkinen tuki suomalaiselle elokuvateollisuudelle, joka 1960-luvun alun romahduksen jälkeen eli hiljaiseloa.

– Sen jälkeen kun suomalaisen elokuvan studiojärjestelmä lakkasi olemasta kaikki tällaiset kontaktit olivat hyvin tervetulleita. Ne pitivät yllä yhteyksiä suuren maailman meininkiin, Alanen toteaa.

Åke Lindman ahkerana

Amerikkalaiset vahvistivat monesti kuvausryhmiään suomalaisilla elokuvantekijöillä, jotka toimivat sekä ohjaajan apulaisina että näyttelijöinä. Tässä suhteessa kunnostautui etenkin Åke Lindman, joka oli mukana niin Hustonin, Siegelin kuin Beattynkin Helsinki-elokuvissa.

Toinen aktiivinen amerikkalaisten avustaja oli Lauri Törhönen, joka oli mukana Punaiset-elokuvan ohella myös vuonna 1983 valmistuneessa Gorkin puistossa. Myöhemmin amerikkalaisia on avustanut myös muun muassa Aku Louhimies, joka toimi apulaisohjaajana vuonna 1997 valmistuneessa Richard Gere -jännärissä Sakaali.

Sakaali on poikkeus Suomi Venäjänä -elokuvien joukossa, sillä niiden tehtailu Suomessa lakkasi Neuvostoliiton avautumiseen 1980-luvun lopulla.

– Nykyisin kuvausryhmille on edullisempaakin mennä oikeasti Venäjälle, Suomi on sen verran kallis maa, Alanen arvioi. (STT)