Uutiset

JHL:n Eloranta epäilee kokoomuksen kehittämisideoita

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) toimialajohtaja Jarkko Eloranta epäilee kokoomuksen tavoitteita työelämän kehittämiseen liittyvissä asioissa. Elorannan mukaan hallituspuolue näyttää sitoutuvan lujasti työnantajajärjestö EK:n linjauksiin.

Hämeenlinnassa lauantaina puhunut Eloranta luonnehti, että työelämän kehittämisessä kokoomus menee bisnes edellä. Hän otti esimerkiksi opetusministeri Henna Virkkusen vetämän kokoomuksen työryhmän tuoreen raportin.

-Siinä kokoomus linjaa suomalaisen työelämän ja sopimusjärjestelmän kehittämisen suunnat EK:n tavoitteiden mukaisiksi. Se haluaa lisää paikallista, yrityskohtaista sopimista ja irtiottoa työehtosopimuksista.

Eloranta muistutti, että paikallinen sopiminen on vain näennäisesti tasaveroista.

-Käytännössä se veisi kohti suurempaa isännänvaltaa ja kasvavaa epävarmuutta työntekijöiden keskuudessa.

Eloranta myös vierastaa puheita palveluhaasteesta, jota ideoidessaan kokoomus on hakenut mallia Ruotsista.

-Sen perusidea on, että yksityinen yritys voisi haastaa julkisen palvelutuotannon milloin tahansa joko alhaisemmilla kustannuksilla tai paremmalla laadulla. Kunta voisi toki päättää, ottaako se palveluhaasteen käyttöön ja jos ottaa, niin mitä palveluita se koskee.

Elorannan mukaan JHL ei vastusta palveluiden laadun ja tuloksellisuuden kehittämistä, mutta oudoksuu sitä, että palveluhaaste avaisi kuntapalvelut täysin kilpailulle.

– Silloin ajetaan markkinoiden vaikutusvallan kasvattamista, jotta yritysten mahdollisuudet voittoon lisääntyvät ja jotta kuntatyöntekijöistä voidaan puristaa entistä enemmän irti, toimialajohtaja Jarkko Eloranta arvioi Hämeenlinnassa. (HäSa)