Uutiset

JKU:n Vilkman nopein Heinäjoella

Toukokuiseksi perinteeksi Turengissa muodostunut Heinäjoki-hölkkä ei tänä vuonna houkutellut viittäkymmentä juoksijaa enempää, kuten viime vuonna, mutta tarjosi oivat olot omien ennätysten jahtaamiseen.

Nopeimmin 32. hölkän päämatkan 9,5 kilometriä taittoi sunnuntaina padasjokelainen, Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Konsta Vilkman. Pidemmän 18 kilometrin taipaleen rivakimmin selvitti Eeron Tallin Saara Kauranen. Kaikkiaan lähtöviivalle Turengin Sarastuksen hiihtomajalla asettui 39 urheilijaa.

Vilkman irtaantui Heinolan Iskun Reijo Ronnilan kanssa heti lähdössä. Vilkman pysyi Ronnilan perässä ensimmäiset 2,5 kilometriä, kunnes kyllästyi tämän vauhdinpitoon.

– Vähän sellainen löysä juoksu, että lopussa irtosi liian hyvin kiriä. Ei pitäisi enää löytyä noin paljon voimia lopussa, mutta on tässä ollut joitakin nuhan oireitakin koko ajan. Se ehkä vähän vaikutti vauhdissa, Vilkman kommentoi juoksuaan.

Kalevan kisoista haaveileva Vilkman saapui lopulta ensimmäisenä maaliin ajassa 32.37 jääden runsaat kolme minuuttia Kari Suomisen yli 30 vuotta vanhasta rataennätyksestä. Joken Tallin konkari oli tällä kertaa hölkän viidenneksi nopein, mutta voitti toki sarjansa M55.

Heinäjoen hölkän pitkän matkan pokaalista kilvoitteli tällä kertaa vain viisi juoksijaa. Heistä Kauranen sai juosta toisen yhdeksän kilometrin kierroksen omassa rauhassaan.

– Pelkäsin etukäteen, jaksanko maaliin asti, mutta jaksoin tänään ihan hyvin. Sain pidettyä kuitenkin vauhdin suhteellisen tasaisena, Kauranen paljastaa.

Sateen uhka saattoi karkottaa kuntojuoksijoita, mutta säätila oli lopulta todellinen juoksijan keli. Lämpötila pysytteli hieman alle 15 asteessa, ja kostea ilma oli juoksijoiden sanoin hapekas. Taivas repesi lopulta juuri ensimmäisten hölkkääjien maaliintulon jälkeen.

Vilkmanin mielestä kelissä ei ollut vikaa, kun oli pääosin tyyntäkin. Kauranen on samoilla linjoilla.

– . Vettä tuli lopussa ihan kunnolla, mutta ei se oikeastaan vaikuttanut suoritukseen. Juuri sen takia happi kulki paremmin, kun oli kosteaa. Siksi minulla kulki juoksukin paremmin kuin normaalisti, Kauranen selventää.

Kilpailunjohtajana Turengin Sarastuksen puolesta toimineen Harri Lehtosen juostavaksi kuvailema reitti lämmitti ainakin kärkipään juoksijoita. Suurimmaksi osaksi kilpailuväylä kulki asvalttiteitä pitkin Heinäjoella ja Turengissa. Tämä sopi muun muassa Vilkmanille ja Kauraselle. Kumpikaan ei ollut ennen juossut Heinäjoki-hölkässä.

– Oletin, että reitti olisi ollut rankempi ja jotenkin maastoisempi. Itse tykkään juosta asvaltilla, Vilkman kertoo.

– Reitti oli minulle juuri sopiva, tasaista ja asvalttia pääosin. Sitten oli ylämäkiä, joissa olen aika hyvä, Kauranen kuvailee.

Lehtonen arvioi, että keli vähensi osanottajia. Hän muistuttaa kuitenkin, että puolimaratontapahtumien tarjontakin on tähän aikaan vuodesta runsasta Suomessa ja Baltiassa. Esimerkiksi lauantaina juostiin suuri kansainvälinen Helsinki City Run.

– Aina on oltava tyytyväinen, kun saadaan osanottajia paikalle. Nyt olosuhteet olivat ilmeisesti hiukan meitä vastaan, mutta ei tämä meitä vielä lannista, Lehtonen toteaa ja lupaa jatkoa hölkälle ensi vuonnakin. HäSa

Asiasanat