fbpx
Kolumnit Uutiset

Johtopäätösten aika ei ole vielä

Kaupungin korkeat virkamiehet voisivat lopettaa tavallisten ihmisten pelottelun. Hauholaiset ja renkolaiset ovat mukavia ja rauhallisia maaseudun asukkaita.

He eivät ole pitäneet suurta meteliä itsestään, saati olleet etunenässä vaatimatta itselleen mitään oikeudettomia etuuksia. Hiljainen mukautuminen oleviin, sangen vaatimattomiin palveluoloihin ei oikeuta sen vähänkin viemiseen.

Siksi onkin kummallista, että Hämeenlinnan terveyspalvelujen tirehtööri laski lehtijutussa huhujen leijan ilmoille kertomalla miettivänsä Hauhon ja Rengon terveyskeskusten lopettamista.

Mikäli hänen tarkoituksensa oli pelotella kunnallispoliitikkoja avokätisempään budjetointiin, sen olisi voinut tehdä naamasta naamaan neljän seinän sisällä.

Tilaajajohtaja riensikin tuota pikaa oikomaan virkamiespohdintaa ja teki myös marssijärjestyksen hyvin selväksi. Jos tilaaja tilaa terveysaseman palveluita Hauholle ja Renkoon, palvelun tuottaja ne myös tuottaa eikä mieti omiaan. Tietysti tilaaja myös maksaa.

Tapaus paljastaa, ettei ylistettyyn tilaaja-tuottajamalliin kuulukaan säännölliset konsultaatiot palvelun tilaajan ja sen tuottajan välillä.

Kun terveyskeskuksia vuosikymmeniä sitten perustettiin suuren innostuksen siivittämänä, Suomi oli paljon köyhempi maa kuin nyt. Mitä meille onkaan tapahtunut, kun nykyisin ei kyetä edes ylläpitämään sellaista, mikä vielä 30 vuotta sitten pystyttiin tyhjästä rakentamaan?

Jos pitäjistä terveyspalvelut loppuvat, se tietää lähestulkoon taantumista aikaan ennen kunnanlääkäreitä eli sadan vuoden päähän. Puhukaa mitä puhutte autoklinikoista ja kotipalveluista.

Jo pelkkä uhka lähipalveluiden mahdollisesti loppumisesta ahdistaa vanhoja ja sairastelevia ihmisiä.

Hämeenlinnan seudulla touhuttiin muutama vuosi sitten päät punaisina suurta kuntaliitosta. Jokaisella oli kirkkaana mielessä, että hallintoa ja päällekkäisyyksiä purkamalla kyetään turvaamaan edes lähipalvelut.

Tästä tahtotilasta jalostettua liitossopimusta on kutakuinkin noudatettu. Peruspalveluihin ei ole isommin kajottu, mitä nyt muutama kyläkoulu on lopetettu. Sitä on perusteltu oppilaiden vähyydellä.

Sama peruste ei päde terveyspalveluihin, joissa asiakkaita on enemmän kuin kyetään hoitamaan.

Aika ei nyt ole ollenkaan sopiva puhua ja pelotella terveyskeskusten alasajosta. Vaikka maan hallitus on kainaloitaan myöten uponnut sote-suohonsa, sen huulilta kuuluu vielä lupaus; perusterveydenhoitoon panostetaan nykyistä enemmän, jotta painetta kalliiseen erikoissairaanhoitoon voidaan vähentää.

Hämeenlinnassakin pitäisi vielä malttaa tovi ja katsoa, tuleeko sotesta ja luvatusta panostuksesta mitään. Vasta sen jälkeen on johtopäätösten aika.

Ajatukset maaseudun terveyspalveluiden alasajosta eivät rakenna yhtään sitä luottamuksen ilmapiiriä, jota tarvittaisiin tuota pikaa, kun liitosselvitys Hattulan ja Janakkalan kuntien kanssa käynnistyy.

Palveluvarustustaan karsiva tai edes sellaista suunnitteleva Hämeenlinna ei ole kenellekään kovin mielenkiintoinen liitoskumppani.

Menot