Uutiset

Jokainen peli on pudotuspeli

HPK:n ja Espoon Blues kohtaavat lyhyen ajan sisään toisen kerran jääkiekon SM-liigassa. Viikko sitten torstaina Kerho oli parempi Espoossa, tällä kertaa joukkueet ottavat yhteen Hämeenlinnassa Ritariareenassa. Kerho taistelee edelleen paikasta kymmenen joukossa eikä sillä ole kovin moneen lipsahdukseen enää varaa.

-Näinhän tämä on tällä kaudella mennyt, että välillä pelataan sykleissä jotain joukkuetta vastaan. Toisaalta se on hyvä, että tietää millainen joukkue tulee vastaan eikä ole unohtanut sen erityispiirteitä. Blues on vastus muiden joukossa muuten, mutta tälle joukkueelle kyseessä on taas aika iso peli, muistuttaa HPK:n kapteeni Marko Tuulola.

HPK:n valmentaja Pasi Arvonen tietää Bluesin vahvuudet.

-Blues on yksi tämän sarjan parhaita joukkueita työnteossa ja yrittämisessä. Sillä on myös paljon yksilötaitoa. Tuntuu kliseeltä hokea, mutta meidän pitää puolustaa hyvin. Jos puolustamme hyvin, pystymme hyökkäämäänkin hyvin nimenomaan viidellä viittä vastaan. Sama koskee ylivoimaa. Jos pelaamme hyvin 5-5-peliä, pystymme pelaamaan hyvin ylivoimaakin. Se on nähty, Arvonen sanoo.

Kuusi pistettä eroa

Kerholla on kuusi pistettä matkaa pudotuspeliviivan molemmin puolin keikkuviin Lukkoon, SaiPaan ja Turun Palloseuraan. SaiPalla ja TPS:lla on lisäksi yksi ottelu enemmän pelattuna. Kerholla pelejä on jäljellä kymmenen, joista puolet on kotona.

-Jokainen ottelu on tärkeä. Kaikissa on kolme pistettä jaossa. Totta kai niitä joukkueita vastaan, jotka ovat lähellä edessäpäin, pitäisi löytää pieni erikoislataus. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakea parasta peliämme ja luottaa, että voittoja tulee. Voimme vaikuttaa omaan loppusijoitukseemme vain pelaamalla paremmin.

-Sarjataulukkoa on turha miettiä tässä vaiheessa. Mahdollisuudet paranevat jokaisen voiton jälkeen. Tappion jälkeen taas näyttää aina synkemmältä, Tuulola analysoi.

Kokoonpano elää

HPK:n kokoonpanoihin tulee pieniä muutoksia verrattuna tiistain tappio-otteluun Jyväskylässä. Alex Leavitt palaa parin ottelun katsomokomennuksen jälkeen Milan Kytnarin ja Teemu Rautiaisen rinnalle. Niko Nieminen puolestaan hyökkää torstaina Marek Zagrapanin ja Janne Kolehmaisen kanssa. Jyväskylässä loukkaantunut Jere Sallinen ei ole pelikunnossa ja kuumeisen Kari Sihvosen tilanne ratkeaa torstaina.

Puolustukseensa Kerho saa takaisin polvivammasta toipuneen Tuukka Mäkelän. Hän pelaa Ossi-Petteri Grönholmin parina, joten huilivuorossa on Esa Lehikoinen. Maalissa torjuu kuuden ottelun tauon jälkeen Mikko Tolvanen.

-Annamme Mika Järvisellekin vähän huilia. Hän on pelannut kuusi ottelua putkeen ja pitänyt osittain meitä pystyssä. Tiistaina hänessä oli nähtävissä jo pientä henkistä väsymistä, Arvonen sanoo.

Jatko auki

Pari viikkoa sitten 41 vuotta täyttänyt Tuulola pelaa HPK:n paidassa 11. kauttaan. Otteluita on vyöllä ennen torstaita 834. Sekin on mahdollista, että hämeenlinnalainen kiekkoikoni pukee Kerhon paidan päälle vielä ensi kaudella.

-Jos lokakuussa olisi kysytty, niin en olisi jatkanut. Nyt minulla on vähän kipinää. Ensin pitää kuitenkin katsoa, että halua ja kiinnostusta on oikeasti. Jatkoa ei kannata ajatellakaan, jos keväällä ei kiinnosta kiristää lenkkareita tiukalle ja lähteä lenkille, kapteeni sanoo.

Tuulola ei ole asettanut itselleen takarajaa jatkopäätöksen tekemiseen.

-Ensin pitää tietää, kuka valmentaa ja että hän haluaa minun jatkavan. Ei se voi mennä niin, että joku muu haluaa ja minä haluan pelata, mutta valmentaja ei haluakaan. Siinä pitää päästä yhteysymmärrykseen. En halua olla hänelle painolasti. Silloin kun tunnen itseni tervetulleeksi, niin pelaaminen todennäköisesti jatkuu, Tuulola paljastaa. (HäSa)

Päivän lehti

26.5.2020