Uutiset

Jokerit teki KHL-ennätyksensä maaleissa ja yleisön vähäisyydessä

Jokerit riepotti Traktor Tsheljabinskia KHL-jääkiekkoliigassa kuin räsynukkea. Helsinkiläisten tyrmäävä ja ennätyssuuri voitto kirjattiin 8-0, ja ruotsalaisvahvistus John Norman ylsi hattutemppuun. Maalikarkeloja todisti Jokerien pienin kotiyleisö KHL:ssä, sillä lehtereillä oli ainoastaan 7 186 katsojaa.

– Hienoja maaleja, etenkin Normanin kenttä pelasi uskomattoman hienosti, Jokerien varakapteeni Sami Lepistö naurahti.

Menestyminen kaukalossa ja isot katsojalukemat eivät tunnu olevan veljiä. Väkevästi kautensa aloittanut Jokerit on jyrännyt melkein voitosta voittoon. Se on taipunut vain kerran tappioon, mutta saalisti silloinkin pisteen kamppailun venyttyä jatkoajalle.

– Nyt oli helppo matsi. Vastustaja napsahti melko vaivatta, eikä tuntunut sitten oikein edes yrittävän, Lepistö puntaroi.

Jokerit porskutti jälleen tuttua kaavaa, sillä tehot tulivat esiin toisessa erässä. Maalittomasta tasatilanteesta peli oli äkisti 3-0 ennen erän puoltaväliä. Keskimmäisellä jaksolla isännät paukuttivat viisi osumaa. Niukasti apuja kenttäpelaajilta saanut Traktorin maalivahti Vasili Demtshenko pääsi pois piinasta 4-0-osuman jälkeen siirryttyään vaihtopenkille.



Vastuunkantajia riittää



Jokerien alkukausi on ollut tuottoisa sarjapisteiden lisäksi maalein mitattuna. Kuusi ensimmäistä peliä tuotti 24 maalia, nyt koossa on jo hulppeat 32 osumaa seitsemässä mittelössä. Mikään muu joukkue KHL:ssä ei ole pystynyt vastaamaan moiseen tehtailuun.

– Pääsyy isoon maalimääräämme on se, että illasta ja ottelusta toiseen meillä riittää ratkaisijoita, Jokerien kapteeni Peter Regin arvioi.

Jokereilla on kuluvalla viikolla vielä kaksi kotikamppailua. Nähtäväksi jää, kiinnostavatko voittavan joukkueen ja KHL:n länsilohkon kärkijoukkueen esitykset yleisöä.

– Uskon, että yleisö löytää vielä peleihimme. Nyt paikalla olleet pitivät hienosti ääntä – kiitos siitä, Regin sanoi.

Asiasanat