Uutiset

Joko äpärä on heitetty romukoppaan?

Kokkolan ruotsinkielisessä seurakunnassa avoliitossa eläviä vastasyntyneiden lasten vanhempia kehotetaan selväsanaisesti menemään naimisiin. Kehotus on luettavissa lapsen äidille lähetettävässä kastekirjeessä, joka sisältää myös lapsen väestörekisteritiedot.

Joka seurakunnalla on oma kastekirjeensä. Kokkolassa sama saatekirje on ollut käytössä useita vuosia, mutta vasta nyt sen johdosta kirkkoherra on saanut vastaanottaa vanhemmilta loukkaantuneita puheluita.

Seurakunnan toiminta on ymmärrettävää. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tavoittelema perhe-elämän muoto on avioliitto. Monet papit ovat työssään päätyneet vakaumukseen, että avioliitto ei purkaudu yhtä helposti kuin avoliitto ja on siten lapselle turvallisempi yhdessäelämisen muoto.

Nuoruudessani 1960-luvulla avoliitto oli vielä hyvin harvinainen. ”Susiparina” asumista katsottiin karsaasti. Sellaiset käsitteet kuin ”vahinko” ja ”pakkoavioliitto” olivat yleisessä käytössä. Muutkin kuin juoruakat laskivat kuukausia häiden ja esikoisen syntymän välillä.

Nykyään moinen tuntuu aivan omituiselta. Monissa häissä pariskunnan yhteiset lapset kirmaavat mukana juhlahumussa eikä kukaan viitsi ainakaan julkisesti paheksua tilannetta. Lähes kaikki nuoret asuvat jonkin aikaa avoliitossa, vaikka myöhemmin solmisivatkin avioliiton.

Ikäpolveni äidit ja isät ovat saaneet sopeutua lastensa sellaisiinkin ratkaisuihin, jotka eivät välttämättä vastaa omia ihanteita. Haaveet huntuhäistä on kuitenkin parasta pitää omana tietonaan, jos nuoripari näyttää valinneen toisin. Jokaisella aikuisella on näissäkin asioissa oikeus omiin valintoihin.

Erityisen tyytyväinen nykyajassa olen siihen, että sellainen vihonviimeinen nimitys kuin ”äpärä” on heitetty yleisestä kielenkäytöstä romukoppaan. Surullisen monien lasten elämä on sen nimityksen leimaamana kulunut häpeässä ja huonommuuden tunteessa. Ja totaalisesti ilman omaa syytä.

Enää ei kenenkään naisen tarvitse hankkiutua odottamastaan lapsesta eroon rikollisin keinoin sen suuren häpeän välttääkseen. Enää ei ole tarpeen solmia kiireellä avioliittoa ainoastaan siitä syystä, että lapsi päätyisi siihen ainoaan kunnialliseen luokkaan eli avioliitossa syntyneeksi. Onneksi.

Ennen vanhaan oli tavallista hurskastella, kuinka ne pakkoavioliitot ovat onnettomia ja päättyvät usein eroon. Sen paremmin tilastot kuin empiiriset kokemukset ja näkemykset eivät tue tätä käsitystä, jolla minuakin aikanaan nuorena morsiamena valistettiin.

Avioliitto on onnistuessaan hyvä pohja perhe-elämälle. Papin aamen ei kuitenkaan välttämättä takaa vanhemmuuden laatua. Tärkeintä on rakkaus ja tahto sitoutua toimimaan yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi.