Uutiset

Jolie ja Pitt aikovat taas adoptoida lapsen

Näyttelijät Angelina Jolie ja Brad Pitt aikovat adoptoida ainakin vielä yhden lapsen. Jolie kertoi asiasta maanantaina lähetetyssä CNN-televisiokanavan haastattelussa.

Jolie, 31, synnytti viime kuussa Namibiassa tyttären, jonka he nimesivät Shiloh Nouveliksi. Parilla on aikaisemmin jo kaksi adoptiolasta, joista 4-vuotias Maddox on lähtöisin Kambodzhasta ja puolentoista vuoden ikäinen Zahara on adoptoitu Etiopiasta.

– Kyllä, seuraavan lapsen adoptoimme. Emme vielä tiedä, minkä maan valitsemme, mutta tutkimme eri mahdollisuuksia, Jolie totesi.

Jolie kertoi haastattelussa myös lahjoittavansa kolmanneksen tuloistaan hyväntekeväisyyteen. Hän tapasi aviomiehensä Pittin, 42, muutama vuosi sitten.

Vaunu vailla kuljettajaa

Pari Saksassa jalkapallon MM-kisoja seuraamassa olevaa brittiä teki vallan merkillisen yöajelun. Autossa yöpyneiltä toveruksilta oli ilmeisesti unohtunut laittaa käsijarru päälle, joten auto lähti matkaan omia aikojaan.

Mainzin kaupungissa sattunut episodi päättyi siihen, että nukkuvien brittien auto törmäsi kadulle pysäköityyn kaaraan. Brittien auto singahti törmäyksestä keskelle tietä pysäyttäen liikenteen kokonaan.

Paikalle saapuneet poliisit siirsivät auton pois muiden tieltä ja muistivat jopa panna käsijarrun päälle. Lopulta autossa olleet brititkin alkoivat osoittaa elonmerkkejä. Poliiseille kävi niistä nopeasti selväksi, että britit ovat erittäin juovuksissa.

Münchenissä puolestaan on jo ehtinyt kunnostautua oikein urakalla muuan skotti. KiIttiin pukeutunut veijari nosteli humalapäissään helmojaan ideanaan näyttää saksalaisille komeaa ahteriaan.

Eräs skotlantilaista takapuolta vasten tahtoaan ihailemaan joutunut sattui olemaan poliisi. Skotin matka jatkui suoraan putkaan, jossa hän yritti purra saksalaista virkavallan edustajaa. Siitä huolimatta skotti on jo päästetty vapaalle jalalle jatkamaan kisojen seuraamista.

Ruandan vauvagorillat saivat nimet

Afrikassa sijaitsevan Ruandan valtion yrityksiin houkutella maahan lisää turisteja voi kuulua muun muassa seremonia, jossa vauvagorilloille annetaan nimet.

Tuhansien kukkuloiden maana tunnetussa Ruandassa vieraili viime vuonna 22 000 turistia. Ruandalla on ollut suuria vaikeuksia saada muu maailma mieltämään Ruanda leppoisaksi turistikohteeksi. Vähän yli kymmenen vuotta sitten Ruandassa käytiin sisällissotaa, jossa kuoli 800 000 ihmistä.

Gorillaristiäisiin osallistui Yhdysvaltojen, Britannian, Belgian ja Hollannin edustajia. Ensimmäisenä pääsi vauhtiin Britannian suulähettiläs, joka nimesi yhden gorillavauvan Big Beniksi.

– Aivan kuten Big Ben on Lontoolle tärkeä juttu ja tunnettu nähtävyys, tämä pieni gorilla lukeutuu nyt tämän kauniin maan nähtävyyksiin, suurlähettiläs Jeremy Macadie intoutui runoilemaan.

STT