fbpx
Uutiset

Jonotusta ja kumisämpylöitä

Jotkut kokevat lentomatkustamisen edelleen ylelliseksi matkustusmuodoksi. Oikeasti hinta on nykyään ainoa, mikä siinä on ylellistä. Tosin nyt perinteiset lentoyhtiöt jo joutuvat vastaamaan halpayhtiöiden kilpailuun.

Mitä ylellistä on siinä, että istut tuntikausia jalat koukussa kylki kyljessä tuntemattomien naapurien kanssa. Euroopan reiteillä tarjotaan onneksi nykyään enimmäkseen vain kumisämpylöitä, sillä ruokailuvälineiden käyttäminen kapeassa tilassa vaatii kyynärpäätaktiikkaa.

Tässä ei ole uutta. Tällaista lentomatkustaminen on ollut aina, jos ei itse tai työnantaja halua uhrata omaisuutta bisnesluokan lentoon.

Turvatekijät ja hintakilpailu ovat kuitenkin tuoneet uusia kuvioita lentämiseen. Nyt ei riitä, että olet kentällä kolme varttia etukäteen. Päivystäminen kentällä lisää lyhyillä lennoilla matka-aikaa niin, että tulee mieleen mennä junalla.

Myös kotimaan lennoilla läpivalaistaan kaikki mahdollinen pikkutakista alkaen. Se ei olisi iso juttu, ellei turvatarkastuksiin olisi aina jonoa. Kolme varttia pelkässä tarkastusjonossa ei ole poikkeus. Onhan meidän turvallisuudeksemme, mutta kuitenkin.

Jos matkaan kuuluu koneenvaihto ja sattuu liikkumaan Schengen-rajan yli, saa turvatarkastuksessa käydä matkan aikana useammankin kerran. Joka kentällä on se kolmen vartin jono. Nopea koneenvaihto ei enää tule kysymykseen.

Taannoin Lontoossa halusivat läpivalaista kengänkorotkin. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea läpivalaisijat näyttöruuduiltaan näkevät.

Miksi he vainoavat korkokenkiä, mutta eivät puutu esimerkiksi repulliseen rapuja, joka kesällä kulki kysymyksittä Helsingistä Riikaan.

12 pulloa viiniä käsimatkatavarassa ei hätkäytä tarkastus- tai matkustamohenkilökuntaa. Kaverini toi myös sujuvasti nyljettyjä kanannahkoja höyhenineen – vieheidentekoon. Reppu haisi.

Koska hintakilpailu on laskenut lentojen hinnat inhimilliselle tasolle, lentoyhtiöt miettivät, mistä puristaa katteet. Matkatavarat ovat päässeet silmätikuiksi. Muutamat lentoyhtiöt harkitsevat lisälaskutusta ruumaan menevistä matkatavaroista.

Voi hyvät hyssykät! Pistäkää se lisälasku mieluummin niille pussukoille ja nyssäköille, joita ihmiset raahaavat matkustamoon. Lentoyhtiöillä on selvät ohjeet siitä, kuinka isoja pakaaseja matkustamoon saa tuoda. Kukaan ei noudata niitä.

Matkustamoon tuodaan massiivisia matkalaukkuja ja niiden lisäksi epämääräisiä muovipussirykelmiä. Jos ei ryntää koneeseen ensimmäisten joukossa ja tallo jalkoihinsa lapsiperheitä, jotka usein ensimmäisinä päästetään sisälle, matkatavarat eivät enää mahdu mihinkään. Lentoemot niitä sitten survovat, minne taitavat.

Jos nyt ryhdytään laskuttamaan ruumaan menevästä lastista, kaikki kuljettavat kaiken mukanaan matkustamoon. Eihän sinne enää mahdu matkustajia.

hanna.antila-andersson@hameensanomat.fi

Pistäkää se lisälasku niille nyssäköille, joita ihmiset raahaavat matkustamoon.

Menot

Uusimmat