Uutiset

Joona-Ville Heinä kaipaa lisää varmuutta

Helsingin IFK:n pikapinkoja Joona-Ville Heinä kolisteli jalat verillä aitoja lauantaina Riihimäen perinteisessä Häme Gamesissa. Parin viikon kuluttua Porissa järjestettäviin Kalevan kisoihin valmistautuva 26-vuotias Heinä voitti 110 metrin aitajuoksun ajalla 14,58, mutta paljon jäi juoksuun vielä parannettavaa.

– Kyllä nyt pitää vielä saada muutama treenikisa alle ennen Kalevan kisoja. Paikat ovat nimittäin melkoisen jumissa ja askeleita ensimmäiselle aidallekin pitää vielä sovitella. Painelen alun nykyään seitsemällä askeleella (aiemmin kahdeksan askelta) ja se näkyy vielä kintuissa haavoina. Kunto on kuitenkin ihan selvästi tulollaan, Heinä vakuutti.

Heinän ennätys on 13,89, jonka hän juoksi vuonna 2011. Samana kesänä hän oli Kalevan kisoissa Turussa hopealla ja ylsi samaan saavutukseen pari vuotta myöhemmin Vaasassa.

– Pari vuotta juoksu on ollut hieman hakusessa, mutta parempaa on vielä luvassa. Nyt pitää vain katsoa, mille matkoille osallistun SM-kisoissa. 110 metrin aitojen alkukilpailu ja finaali ovat samana päivänä kuin satasen alkuerät. Juoksin täällä Riihimäelläkin myös satasen ja se tietenkin aina tuntuu toisessa lajissa, Heinä muistutti.

Heinällä oli Peltosaaren urheilukentällä muutama kova kirittäjäkin. Toiseksi nopeimmin aitoja ylitteli Turun Urheiluliiton Pasi Roslund (14,68) ennen Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Sami Itania (14,74).

Myös lähiseudun yleisurheilijat kunnostautuivat Kiskon kisoissa. Janakkalan Janan Heikki Nieminen sai monta kovaa päänahkaa sadalla metrillä kellotettuaan tuulituloksen 10,63. Hyvin juossut janalainen voitti toiseksi kirineen Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Juho Kaihlajärven sadasosalla. Seuraavina maaliviivalle kurottivat Joona-Ville Heinä (10,67) ja Turun Urheiluliiton Ville Wendelin (10,70).

Riihimäen Kiskon Inga Linna oli odotetusti paras naisten moukarikisassa. 23-vuotiaiden EM-kisakävijä pyörähteli tällä kertaa ihan hyvän tuloksen 64,34. Lähellekään parastaan Linna ei kuitenkaan yltänyt, sillä hausjärveläisen Kaustisen moukarikarnevaaleilla heittämä ennätys on 68,25.

Riihimäellä juostiin myös ulkoradoilla harvoin nähtävä 60 metrin kirmaisu. Miesten kisan voittoon paineli Valkealan Kajon Visa Hongisto, joka ylsi hyvään aikaan 6,83. Hongiston aika on myös kotimaan kauden kärkiaika.

Naisten kisassa voiton vie puolestaan HIFK:n Jasmin Showlah ajalla 7,58. Showlah vei voiton myös satasen sileän kisassa ajallaan 11,96. Seuraavina olivat HKV:n Anniina Laitinen (12,16) ja MikkKV:n Sonja Nousiainen (12,16).

Visa Hongisto oli nopein myös 200 metrillä ajallaan 21,56. Ville Wendelin oli toinen 21,62:n noteerauksellaan.

Päivän iloisimpiin voittajiin lukeutui HIFK:n vasta 15-vuotias Viivi Lehikoinen. Hän voitti naisten 200 metriä uudella komealla ennätysajallaan 24,65 (entinen ennätys 25,44). Voittajan aika on kotimaan kauden tilastojen kolmanneksi paras. Lehikoista lujempaa ovat juosseet vain Milja Thureson ja Anniina Kortetmaa.

HKV:n Anniina Laitinen oli toinen ajallaan 25,00 ja kolmas oli KU-58:n Anne-Mari Lehtiö, 25,02.

Viivi Lehikoiselle jäi vielä hieman paukkujakin. Voittajan menoa ei tuntunut haittaavan edes ykkösradan tiukka kaarre.

– Loppu tuli todella hyvin, mutta alun tulin ehkä vähän liiankin rennosti, voittaja kuvaili.

Lehikoinen juoksee seuraavan kerran kansainvälisillä radoilla.

– Lähden keskiviikkona Georgiaan Euroopan olympiapäiville. Juoksen siellä 400 metrin aidat.

– Kotimaan kesän päätavoite on asetettu Kalajoella järjestettäviin 16-vuotiaiden SM-kisoihin. Siellä pitäisi juosta sitten useampikin matka, Viivi suunnitteli.

Naisten keihäänheiton voitti 15-vuotias Keravan Urheilijoiden Heta Paavola. Hänen tuloksensa 48,79 jää vain 84 senttiä 15-vuotiaiden ikäkausiennätyksestä, joka on Jenni Kankaan nimissä vuodelta 2007.

Riihimäen Kiskon Häme Gamesin avauspäivänä kilpailtiin aikuisten sarjoissa. Sunnuntaina estradille astuvat junioriurheilijat.

– Meillä oli tänään mukana 210 urheilijaa, ja päivän aikana nähtiin 334 lajisuoritusta. Aikuisten Häme Games järjestetään aina perinteisesti pari viikkoa ennen Kalevan kisoja. HäSa

Asiasanat

Menot