Uutiset

Jorma Hassinen jättää Liikuntahallit

Hämeenlinnan Liikuntahallien toimitusjohtajan Jorma Hassisen työsuhde on purettu. Hassisen mukaan lähdön syynä on yhtiön hallituksen luottamuspula.

– Kun luottamusta ei ole tai sitä ei ole riittävästi, pitää asia jotenkin ratkaista. Viime kädessä olen ollut aina yhtiön mies ja lähdin siitä. Asia ratkaistiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja toimitusjohtajuuteni Hämeenlinnan Liikuntahallit -osakeyhtiössä on päättynyt tänään, Hassinen sanoi maanantaina.

Hän muistutti, että toimitusjohtajalla pitää olla täysi tuki tai sitten sitä ei ollenkaan, mutta ei lähtenyt avaamaan, miksi tukea ei enää ollut.

– Siihen ovat vaikuttaneet erilaiset seikat, joita tässä ei voi ruveta käymään läpi.

Liikuntahalliyhtiö on ollut esillä myös Ficicopyn rikostutkinta-asioissa, mutta Hassinen ei kommentoinut, liittyikö luottamuspula siihen.

– Se on asia, johon en ota minkäänlaista kantaa tässä vaiheessa, enkä voikaan ottaa. Luottamuspula on hallituksen asia ja se on ilmoittanut, että luottamus on liian heikko. Olen tehnyt omat johtopäätökseni ja käynyt sopimassa asian, Hassinen kertoi.

Hämeenlinnan Liikuntahalliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Saviniemikään ei kommentoinut luottamuspulan heikentymiseen johtaneita syitä.

– Se on asia, johon en voi tällä hetkellä valitettavasti kommentoida mitään. Positiivista on se, että teimme asian ihan hyvässä yhteistyössä, eivätkä tiemme eroa riidoissa, Saviniemi sanoi.

Liikuntahalliyhtiön hallituksella on edessään uuden toimitusjohtajan etsintä.

– Prosessi alkaa keskiviikkona, jolloin pidämme hallituksen ylimääräisen kokouksen. Siellä asiaa ruvetaan pistämään vireille, puheenjohtaja selvitti.

Hassinen oli liikuntahalliyhtiön palveluksessa 14 vuotta.

– Joka vuosi rakennettiin jotain, peruskorjattiin vanhoja tai tehtiin uusia. Nyt ne alkavat olla hyvässä mallissa. Pesäpallokenttä on vielä työn alla ja uimahallin suunnitelmat valmistuvat kohta, joten sitäkin päästään rakentamaan.

Hänen mielestään uudella toimitusjohtajalla on edessään yhtiön kehittäminen.

– Tehtävään kannattaa hakea henkilöä, jolla olisi siihen visioita. Rahat eivät lisäänny, vaan ne päinvastoin vähenevät, eikä hintojakaan voi hirveästi nostaa. Työn tuottavuutta pitäisi lisätä, joten pohdintaa piisaa ja tavallaan toimitusjohtajaa on nyt hyvä vaihtaakin. Haasteet muuttuvat erilaisiksi ja niitä saa uusi ihminen alkaa kantaa harteillaan. Minä siirryn uuteen rooliin eli hallien käyttäjäksi ja istuskelen urheilutapahtumissa, Hassinen suunnitteli. HäSa

Asiasanat

Päivän lehti

28.1.2020