Uutiset

Jos Iso Jussi toteutuu, festivaalista putoaa päivä

Iso Jussi -festivaali järjestettäneen ensi kesänä kaksipäiväisenä, jos tapahtuma saa tuekseen tarpeeksi sponsoreita. Festivaalin kohtalo on edelleen avoin, sillä neuvottelut mahdollisten rahoittajien ja Hämeenlinnan kaupungin kanssa ovat lykkääntyneet pitkin syksyä.

Festivaalin toteutuminen selvinnee itsenäisyyspäivän jälkeen. Alun perin festivaalin kohtalon piti olla selvillä jo lokakuussa, mutta festivaalin taiteellisen johtajan Perttu Pesän mukaan neuvottelut sponsorien ja artistien kanssa ovat yhä kesken.

– Keskustelemme kaupungin edustajien kanssa tiistaina 7. joulukuuta. Kaupunki on yksi festivaalin toteutumiseen vaikuttava tekijä. Joulukuussa selviää myös se, pääsemmekö mukaan erääseen kuvioon. Tämän tarkemmin en asiasta vielä puhu, Pesä sanoo.

Pesä kieltäytyy vastaamasta myös sponsorisopimuksia koskeviin kysymyksiin. Kuitenkin hän myöntää, että ”jonkinlaisia toiveita” rahasta on saatu.

Päivän lehti

30.3.2020