Uutiset

Jos vaalit pidettäisiin nyt

Tapio Lahtinen

Näitä seuraavia presidentinvaaleihin liittyviä mielipidetutkimuksia ei vielä tämän lehden painoon mennessä ollut julkaistu. Mutta odotellaan nyt rauhassa, eivätköhän nekin vielä ehdi julkisuuden parrasvaloihin ennen vaaleja.

Suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että tasavallan presidentin tulisi olla elossa. Edesmenneen henkilön valitsemista presidentiksi kannattaa vain pieni osa kansalaisista.

Sekä nais- että miespuolisten äänestysikäisten suomalaisten keskuudessa jopa Henrik Lax saisi enemmän kannatusta kuin K.J. Ståhlberg, jos vaalit pidettäisiin nyt.

Valtaosa suomalaisista pitää painovoimaa tasavallan presidentin viranhoidon kannalta merkittävänä seikkana.

Väittämän ”Presidentti ei voi olla uskottavasti maanläheinen, jos hän ei noudata voimassa olevaa painovoimalakia, jonka, kuten yleisesti tiedetään, keksi englantilainen Sir Isaac Newton (1642-1727)” kanssa vastasi olevansa erittäin tai varsin samaa mieltä suhteellisen moni äänestysikäinen suomalainen.

Harvempi vastasi olevansa toista mieltä ja osa ilmoitti äänestävänsä Newtonia vaalien mahdollisella toisella kierroksella.

Merkittävä osa äänestysikäisistä syntyperäisistä suomalaisista leguaanin omistajista pitää Tarja Halosta Suomen nykyisenä presidenttinä. Vähemmistö leguaanien omistajista kannattaa Suomen liittymistä Natoon.

Hieman yllättävästi ainoastaan 3 prosenttia leguaanien omistajista on käynyt Galápagos-saarilla tai aikoo käydä siellä joskus lähitulevaisuudessa, jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt.

Matti Vanhasen kannattajista huomattava osa ei aio äänestää Tarja Halosta seuraavien presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella.

Asiaa koskevaan kysymykseen vastanneista osa pitää kysymystä erittäin tai melko nasevana. Jotkut pitävät sitä vain vähän tai ei lainkaan nasevana.

Mielipidetiedustelun tilannut sanomalehti pitää kysymystä äärimmäisen nasevana ja vatvoo sitä aivan valtoimenaan jutuissaan ja pääkirjoituksissaan.

Äänestäjät ovat aika tai melko tyytymättömiä suomalaisten äänestyskoppien varuste- ja palvelutasoon.

Suuri osa äänestäjistä sallisi mietojen alkoholijuomien tarjoilun äänestyskopissa äänestämisen aikana. Osa vihreiden kannattajista haluaisi siirtyä lyijykynien käytöstä lyijyttömiin kyniin, ja yli puolet gallup-tutkijoista kehittelee jo pää punaisena huomiseksi jotakin vielä älyttömämpää kysyttävää.

Suurimmalla osalla suomalaisista äänestysikäisistä ihmisistä ei ole enää lainkaan mielipiteitä jäljellä.

Pienellä osalla on vielä jäljellä hajanaisia mielipiteitä ja epämääräisiä käsityksiä lähinnä presidenttiehdokkaiden ruuansulatukseen ja suuhygieniaan liittyvistä asioista. Kaikki muut mielipiteet on julkisuudessa kulutettu loppuun.

Tasavallan presidentin

tulisi olla elossa.