Uutiset

Joulun menoliikenne on jo hiljentynyt – liikenne on sujunut tähän asti rauhallisesti ja vähin vahingoin

Tänä vuonna joululiikenne jakautuu useille päiville. Menoliikenteen vilkkain päivä oli lauantai, paluuliikenteessä luultavasti tapaninpäivä torstai.
Joulun menoliikenne alkoi tänä vuonna jo perjantaina. Kuva on Lempäälästä Sääksjärven liittymästä perjantailta. Kuva: Ossi Ahola
Arkistokuva: Ossi Ahola

Joulun menoliikenne on tänä vuonna sujunut pääosin ruuhkitta. Tähän vaikuttaa se, että liikenne etelästä pohjoiseen on jakautunut pitkälle ajalle aina perjantaista jouluaattotiistaihin.

– Ei ole menoliikennettä enää tänä iltana, vain paikallisliikennettä kauppakeskusten ympäristössä, sanoo tieliikennepäivystäjä Ossi Riikonen Tampereen tieliikennekeskuksesta.

Tampereen tieliikennekeskus vastaa juhlapyhäliikenteestä tiedottamisesta ja seuraa liikennetilannetta ympäri vuorokauden.

– Lauantai oli vilkkain päivä, mutta liikenne ei ruuhkautunut missään päin.

Enimmäkseen ilman onnettomuuksia

Joulun menoliikenteessä ei ole tapahtunut vakavia onnettomuuksia. Eteläisessä Suomessa tiet ovat olleet pääosin sulat.

Keski-Suomesta ylöspäin on ollut joitain tieltä suistumisia, joita ovat edesauttaneet tienpinnan urat ja polanteet.

Lapissa on ollut maanantaina jäätävää tihkusadetta ja lumisadetta.

Paluuliikenne näillä näkymin hyvässä säässä

Paluuliikenteen vilkkaimmat päivät ovat tapaninpäivä torstai ja perjantai 26.–27. joulukuuta, arvioi tieliikennepäivystäjä Riikonen.

Paluukin jakaantuu menoliikenteen tavoin monelle päivälle, sillä osa ajaa kotiin vasta viikonloppuna.

Tämän hetken sääennusteen mukaan joulupäivänä keskiviikkona sataa lunta, mutta pakkanen kiristyy loppuviikkoa kohti koko maassa. Pieniä lumikuuroja voi olla.

– Paluuliikenne pikkupakkasessa olisi hyvä, ei kura lentäisi, toteaa Ossi Riikonen.

Menot