Uutiset

Joutilaisuuden vaikea taito

Perhanan pleikanpelaajat ja netissä roikkuvat vetelykset! Nyt jäitte kiinni!

Viikko sitten suomalaisissa kodeissa vilkuiltiin nurkkiin siltä varalta, että sieltä löytyisi joku OECD:n vuosikirjassa manatuista joutilaista 15-19-vuotiasta suomalaisista nuorukaisista.

Tuomiopäivän tilaston mukaan peräti 13 prosenttia kyseisen ikäluokan pojista ei ole koulussa eikä töissä eli on onnistunut välttämään molemmat ajelehtien ties missä hämärän rajamailla, ilmeisen vakavan syrjäytymisvaaran uhkaamina.

Halleluja, sanoi Tilastokeskus ja jatkoi: puutaheinää! OECD oli laskenutkin mukaan joutilaisiin myös varusmiespalvelustaan suorittavat.

Tilastokeskuksen synninpäästön mukaan toimettomia on vain seitsemän prosenttia pojista ja kuutisen prosenttia tytöistä.

Ilmeisesti OECD:ssä asuu kuitenkin visusti uskomus, että suomalaisessa armeijassa vain enimmäkseen jonotetaan, että päästäisiin odottamaan.

Iät ajat on vietetty välivuosia ja toisinaan niiden aikana on rauhassa mietitty: mitä tehdä elämällä? On mutistu mantroja luovasta joutilaisuudesta ja välillä puhuttu hellästi huolehtien peräkamarin pojista, mutta mitään ei ole opittu. Joutilaisuutta kavahdetaan yhä ja ihan turhaan.

Eikös olekin vain hyvä, ettei nuori säntäile, vaan harkitsee, ajattelee ehkä omilla aivoillaan. Jos ei anna itselleen aikaa, ei tule ajatelleeksi koskaan. Sitä sanotaan myös kasvamiseksi. Jos nuorena ei matkustele ja katsele maailmaa, ei ehkä löydä oman päänsä ulkopuolelle myöhemminkään.

Olkaa nuoret ihan rauhassa sopivasti joutilaita, muuten ette jaksa millään elää eläkkeelle asti. Kun koulu on loppu, ehtii sen jälkeen olla töissä vielä ainakin viitisenkymmentä vuotta. Vuodella tai parilla ei ole välttämättä väliä.

Joutilaisuuden vaikeaa taitoa pitäisi opettaa tai edes itse kunkin opetella. Hyväksi aluksi käy vaikka se parjattu pleikanpeluu. Jouten olon jatkokurssilla kannattaa katsoa vanhoja kotimaisia elokuvia: niiden kevyt tyhjänpäiväisyys on vertaansa vailla.

Menkää nuoret ihan uhallannekin opiskelemaan filosofiaa ja muita asioita, jotka eivät vie ammattiin, mutta ehkä vähän lähemmäs ihmisyyttä.

Heti esikoulun jälkeenkö pitäisi muka suunnitella tiukan aikataulun mukaista elämänuraa. Kuka sellaista jaksaa palamatta loppuun? Ja sitten ihmetellään, miksi opinnot jäävät kesken.

OECD:n vertailut ovat tilastouskovaisten raamattu. Jos koulusta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin käsitysten kääntämiseksi vedetään esille OECD:n rätingit. Suomalaiskoululaiset menestyvät hyvin, joten on kai koulussakin pakko olla jotakin hyvää.

Koulussa on ainakin yksi hyvä puoli: se päättyy aikanaan, vaikka päinvastaistakin on väitetty.

Uudestaan ja uudestaanko muka olisi palattava pulpettiin tai muuten… putoaa kehityksen kelkasta. Onneksi putoaminenkin vaatii vain taitoa ja rauhallista keskittymistä.

Päivän lehti

28.3.2020