Uutiset

Juha Prittinen luisteli odotetun voiton

Hämeenlinnan Hitaiden Juha Prittisen luistin kiisi uuteen rataennätykseen sunnuntaisissa seuransa järjestämissä 10 kilometrin kisoissa. Miehen voittoaika myöhästyneissä loppiaisluisteluissa oli 16.42. Hämeensaaren kentällä alitettiin ensimmäistä kertaa hitaiden kisoissa kympin matkalla 17 minuutin raja.

– Viime talven tilaston kärkiaika on 15.55,96 Robert Brandtin nimissä, tiesi Prittinen kertoa.

– Siihen nähden ihan hyvä meininki. Iso kiitos toki kuuluu ratamestarille, sillä jää oli erinomaisessa kunnossa, kehui voittaja.

Ensi viikonlopun Kalevan Kierroksen luisteluun valmistautuvaa Prittistä hieman arveluttaa Tuusulanjärven luonnonjää.

– Toivon, että sielläkin olisi hyvä jää eikä ainakaan railoja, jotka voivat olla vaarallisiakin varsinkin kovassa vauhdissa.

Viimevuotinen Kalevan Kierroksen voittaja Prittinen tähyää tältä vuodelta parannusta ainakin hiihtoon, maratoniin ja suunnistukseen, jotka eivät viime vuonna täysin onnistuneet.

– Toki muissakin lajeissa pyrin parantamaan ja tietenkin puolustaa palkintosijaa, Prittinen suunnitteli.

Prittinen on saanut ylipuhuttua myös 16-vuotiaan tyttärensä Ainon mukaan Kalevan Kierrokselle.

– Se tietysti jännittää, miten likka jaksaa pitkissä suorituksissa. Soutu ja luistelu ovat hänelle uusia lajeja, pyöräily ja suunnistus helpoimmat, isä kertoi. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

5.6.2020