Uutiset

Juhlan henkeä etsimässä

Eikö joulu olekaan ilon juhla? Siihenkin päätelmään voisi päätyä työntyessään eteenpäin ruuhkaisissa kaupoissa, tai lukiessaan ohjeita jouluriidan välttämisestä eri lehdistä. Kiukkuavia lapsia, väsyneitä aikuisia ja laajaa ärtyneisyyttä, siinä avaimia rauhan juhlaan. Ylimitoitettua huolta yhden illan hössötyksestä, joka on hetkessä ohi. Jäljellä jäävät tyhjyys ja pettymys, myös jouluun.

Joulusta on aika vähän tuoretta sanottavaa. Sekään ei ole uutta, että joulusta puhuminen ja siihen valmistautuminen aikaistuvat vuosi vuodelta. Vai onko niin? Joulunakin syyllistymme liialliseen yleistämiseen. Varsin moni meistä uskaltaa viettää itsenäisen, itsensä näköisen juhlan. Kukin omalla tavallaan, omia perinteitään kunnioittaen, tai sitten uutta luoden.

Tätä samaa marinaa joulun kiroista, vähemmän iloista, on nyt kestänyt hieman yli kymmenen vuotta. Jokin asia kotoisessa Suomessa muuttui 1990-luvulla. Joku voi nimetä syylliseksi laman, joku yleisen muutoksen yhteiskunnassa. Taloudellisesti meillä menee paremmin kuin koskaan. Elämme ennätysmäistä kulutusjuhlaa. Mutta se ei tunnu riittävän.

Kiire on läsnä kaikkialla, joulussakin. Joulun sanoma ja perinteet ovat edelleen kehyksessään. Itse asia on entisensä, mutta me ole muuttuneet. Joulu ja vuoden viimeiset päivät ovat täyttä hullunmyllyä. Jostakin ihmeellisestä syystä työelämään on iskeytynyt käsitys, että maailma pimenee aina vuodenvaihteessa. Siltä se ainakin tuntuu. Kaikki mahdolliset työt ja kalenterimerkinnät on hoidettava alta pois ennen pukin vierailua.

Hieman samanlaista väreilyä voi tunnistaa kesälomien aikaan, mutta yleisvaikutus ei ole niin masentava, koska lomat on porrastettu, joulu ei. Lopputulos on sitten se ikävän yleinen tunnepurkaus. Hetkellä kun kaiken pitäisi olla herkimmillään ja valmista. Ihminen ei ole kone. Jouluevankeliumin sanat ja kaivattu hartaus karkaavat kauas tajunnasta, kun ainoa tuntemus on valtava väsymys ja tyhjyys.

Mistä moinen hulluus sitten syntyy? Kysymys on helppo, vastauksien löytäminen taas on vaikeampaa. Yritetään. Voisiko ajatella, ettemme enää osaa nauttia pienistä hetkistä, yksinkertaisista asioista, yleistäen arkielämästä? Matkustamme satoja, ellei tuhansia kilometrejä paikkoihin, joihin meille on järjestetty hiljaisuus ja yksinkertaisuus. Retriitti, kuten hiljentymistä hienommin kutsutaan.

Kyse on myös uskalluksen ja oivaltamisen yhteiselosta. Aattoiltana kauhistelemme yhteen ääneen, kuinka paljon lahjoja pukki toi tänäkin jouluna. Kaikki ovat yksimielisiä lahjojen liiallisuudesta. Silti tutkimme uteliaana pakettikortteja, kuka on lahjan antaja, ja keneltä erityisesti on jäänyt lahja antamatta. Lapset eivät vaadi yltäkylläisyyttä, me opetamme heidät siihen.

Vuosi sitten olin joulupukin tuuraajana Virossa. Opettelin ahkerasti vuorosanani. Kaikki meni hyvin. Joulupukki ja lahjat eivät olleet juhlan keskipiste, vaan ihmiset. Jokainen lahjansaaja lausui runon tai lauloi laulun. Ei lahjaa ilman kiitosta ja hetken esitystä. Ihmisillä oli mukavaa. He olivat läsnä, aidosti iloiten.

kari.vaisanen@hameensanomat.fi