Kolumnit Uutiset

Juhlavuosi etenee hillitysti

Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuosi on puolivälissä, mutta toistaiseksi meno vaikuttaa sangen hillityltä. Joitakin teeman logoja on lätkitty sinne tänne, ja muutama tapahtuma on pyhitetty osaksi juhlia.

Parjattu Yleisradio on sentään pitänyt henkeä yllä ja ympännyt tarjontaansa juhlavuoden ainespuita.

Parhaita suomalaiskansallisia perinteitä noudattaen on edes yksi kohu nostatettu.

Juhlarahasarjan kolikossa kuvattu kapinanaikainen teloitus lietsoi tunteiden palon. Punakapina, niin kuin meillä päin sanotaan puolin ja toisin, on toki Suomen historiaa, sen nurjinta syrjää. 

Kohukolikko oli väärin ajoitettu, edellä aikaansa. Sen vuoro olisi ollut vasta ensi vuonna, jolloin kapinasta tulee kuluneeksi sata vuotta.

Siinä, että suomalaiset tappoivat toisiaan, ei ole mitään juhlimista, muistamista kylläkin ja oppimista, etteivät näkemyserot enää ikinä kärjistyisi veriseksi ja ylisukupolvisia arpia raatelevaksi sodaksi.

Juhlavuoden teemaksi ja iskusanaksi valittiin Yhdessä. Toistaiseksi parhaiten tämä toteutui helatorstaina presidentti Mauno Koiviston hautajaisissa, vaikka ne eivät tietenkään kuuluneet juhlavuoden suunniteltuun ohjelmaan.

Vaikuttava päivä kosketti suomalaisia, iso kuva yhtenäisesti kansakunnasta vahvistui. Hautajaisissa valtion johto, armeija, kirkko ja tavallinen kansa pysähtyivät kunnioittamaan Koiviston elämäntyötä, muistoa ja viimeistä matkaa, yhdessä.  Tätä eivät arkipolitiikan ilkeilyt kyenneet horjuttamaan. 

Suomi on sivistysvaltio, joka arvostaa historiaansa ja sen tekijöitä. 

Juhlavuoden kunniaksi ihmiset voisivat opetella liputtamaan oikein ja arvokkaasti. Toukokuussa oli monta liputuspäivää, ja Koivistoa liputettiin kahdesti. Tänään on puolustusvoimien lippujuhla.

Erityisesti suruliputus vaatii vielä lisää tarkkuutta. Vaikka sanomalehdissä oli yksityiskohtaiset ohjeet, monet liput olivat saloissa miten sattuu, yleensä väärällä korkeudella.

Joukossa oli myös siniristejä, jotka ovat ilmeisesti olleet etulinjassa sotarintamalla. Likaiset ja repaleiset liput pitää vaihtaa uusiin.

Surullista katseltavaa ovat virallisina liputuspäivinä tyhjät lipputangot, myös julkisissa rakennuksissa. Jotkut isännöitsijät nillittivät kustannuksia, liputus kun ei aina käy yksiin virka- ja työajan kanssa. Mitä väliä? 

Jos peppu todella on pysyvästi auki, on parasta poistaa lipputanko ja unohtaa koko juttu. Liputuspakkoa ei kenelläkään ole, se on oikeus.

 

Paras, mitä satavuotiaalle Suomelle voisi sattua, on vasta hahmottumassa. Uutiset virinneestä talouskasvusta, elpyneistä viennistä ja investoinneista, kohenevasta työllisyydestä ja kansalaisten ennennäkemättömästä tulevaisuususkosta raivaavat tietä parempiin päiviin. Yt-neuvottelut ovat vaihtuneet rekrytointeihin.

Muutoksen ovat aistineet myös putkinäköiset työmarkkinajärjestöt. Kenttä on järjestäytynyt osin uudestaan ja näytön nälkä on kova. Orastava menestys aiotaan rahastaa heti ja asenteet molemmin puolin pöytää ovat jyrkät. 

Juhlavuosi saattaakin huipentua levottomaan työmarkkinasyksyyn. Siinäpä sitä olisi kelpo lahja satavuotiaalle Suomelle.

Kirjoittaja on ansaittuja eläkepäiviään viettävä Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja.

Päivän lehti

31.5.2020