fbpx
Uutiset

Juhliva Kisa pysyy liikkeessä

Perinteikkäällä urheiluseuralla, Hämeenlinnan Kisalla, on ollut kiireinen toimintavuosi. 100-vuotiasjuhliaan lauantaina Idänpään Torpalla viettävä seura on järjestänyt päättyneenä kesänä jo kahdet hölkkäkisat (Linna hölkkä ja Ahveniston hölkkä) ja monenlaisia kuntoilutuokioita kaikenikäisille liikunnan ystäville. Juhlavuosi huipentuu marraskuun 12. päivänä Tavastia-areenassa iskettäviin 100-vuotisjuhlanyrkkeilyihin.

– Lokakuun 8. päivänä on vielä tarjolla kuntoilunkin ystäville ohjelmaa Aulangonjärven maisemissa järjestettävässä patikkatapahtumassamme. Matkaan lähdetään Aulangon ulkoilumajalta, kertoo Kisan puheenjohtaja Heidi Jaakkima.

Kisa on niittänyt vuosien saatossa mainetta myös menestyneillä kilpaurheilijoillaan. Muun muassa Münchenin olympialaisissa vuonna 1972 kevyessä välisarjassa nyrkkeillyt Pentti Saarman on Kisan miehiä. Myös yleisurheilukentillä lukuisia Suomen mestaruuksia saavuttaneet Niina Saarman-Bartholdi ja Sanna Saarman urheilivat takavuosina kisalaisina.

– Nykyisin seuramme on kuitenkin yhä enemmän aivan tavallisten kuntoilijoiden asialla. Totta kai se on aina kivaa, että joku on tähti, mutta myös kaikenikäisten suomalaisten hyvinvoinnin tukeminen on myös tärkeää, korostaa Jaakkima.

Kisalla on nykyisin lähes 600 jäsentä. Seuralla on jaostot yleisurheilussa, nyrkkeilyssä, pöytätenniksessä ja kuntourheilussa (veteraanijaosto). Myös lapsille seura järjestää liikuntaa, muun maussa salibandyä.

– Lapset liikkuvat meillä enemmänkin harrastepohjalla. 4–6-vuotiaille on vekaravipellystä ja salibandyä, ja 7–9-vuotiaille salibandyä. Monelle on ollut yllätys, että meillä myös pöytätennis on aika vireä laji. Sen lajin harrastajat kiertävät jonkin verran myös kisoissa.

– Nyrkkeily ja yleisurheilu ovat olleet aina aika suosittuja lajeja. Yleisurheilussa varsinkin veteraanimme ovat menestyneet lähivuosina myös kisoissa Joken Tallin nimellä, joka on seuramme puuhamiehen Jouko Koskisen johtama tiimi, puheenjohtaja Jaakkima kertoo.

Hämeenlinnan Kisan 100-vuotisjuhlat järjestetään Idänpään Torpalla lauantaina kello 14 alkaen. Onnittelujen vastaanotto on kello 12.30–13. HäSa

Asiasanat

Menot