Uutiset

Jukka Salo meni menojaan Kustaan kympillä

Karkkilalainen Jukka Salo, 29, ei tehnyt turhaa reissua lauantaina Janakkalan Löyttymäkeen. Maratonin SM-kisoihin valmistautuva vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n mies juoksi voittoon perinteisellä Kustaan kympillä. Salon aika 10,8 kilometrin lenkillä oli 36.21.

26. kerran juostulla Kustaan kympillä toiseksi ylsi pälkäneläinen Aki Niemi. Teivo Stayersin juoksija selvitti reitin ajassa 38.18. Janakkalan Janan isännöimän hölkkäkisan kolmas oli 40-vuotiaiden sarjan voittoon painellut Hämeenlinnan Tarmon Kari Virtanen, joka ylsi aikaan 38.54.

Naisten sarjojen nopein oli IF Länkenin hiihtäjä Hennariikka Rahkola. Hyvinkääläinen kurvasi maaliin ajassa 43.12.

Jukka Salo viihtyi hyvin Löyttymäen kylämaisemissa. Toisen kerran Kustaalle osallistunut urheilija olisi ollut valmis pinkaisemaan toisenkin kympin lenkin.

– Juoksu sujui nyt kyllä todella kivasti. Reitti oli alussa aika tasainen, mutta lopussa sai pinnistellä oikein tosissaan. Tämä oli erittäin hyvä harjoitus Jyväskylän SM-maratonille, Salo arveli.

Salon ennätys maratonilla on 2.35.44. Miehen seuraava tavoite on alittaa 2.30.

– Se on seuraava raja, jota kovasti jahtaan. Viime kaudella se ei vielä onnistunut jalkavaivan takia, mutta nyt olen taas ihan hyvässä kunnossa, Salo sanoi.

Toisen voittonsa Kustaalla napannut Salo oli ylivoimainen. Toiseksi kirinyt Aki Niemi tyytyi lopussa pitämään Kari Virtasen takanaan.

– Kyllä Jukka meni tänään menojaan, ja minä tulin perässä omien rajojeni mukaan, Niemi myönsi.

Rahkola matkalla Otepään leirille

Naisten kisan voittaja Hennariikka Rahkola, 20, juoksi ensimmäistä kertaa Kustaalla. Toissa talvena kaksi SM-pronssia (vapaa 5 km ja perinteinen 10 km) nuorten sarjassa sivakoinut hiihtäjä matkasi Janakkalasta leirille Viron Otepäähän.

– Janakkalan kisa sopi mukavasti harjoitusohjelmaani ennen leiriä. Tämä oli ihan mukava kokemus, Rahkola sanoi.

Kustaan kympillä oli tänä vuonna mukana 109 kuntoilijaa. Joukossa oli juoksijoiden lisäksi myös sauvakävelijöitä ja pyöräilijöitä.

– Saattaa olla, että Kustaan kymppi järjestettiin Löyttymäen koululla viimeistä kertaa. Jatkamme kyllä kisaa mielellämme lakkautetulla koululla, jos se vain pysyy Janakkalan kunnan omistuksessa. Meillä on onneksi kartoitettuna jo uusiakin vaihtoehtoja hölkän reitiksi, sanoi Janakalan Janan puheenjohtaja Paavo Vilminko. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

1.6.2020