Uutiset

Jukka Salo vauhdissa Sotkalinnassa

Karkkilalainen Jukka Salo on hyvässä kunnossa sopivasti ennen syyskuun puolivälissä Jyväskylässä juostavaa SM-maratonia. Vantaalaista Kenttäurheilijat-58:a edustava juoksija voitti sunnuntaina Rengossa järjestetyn Sotkalinnan lenkin 12 kilometrin matkan ajalla 41.20. Salon voittoaika oli varsin hyvä, sillä miehellä oli takanaan lauantaina juostu rankempi 35 kilometrin harjoituslenkki.

29-vuotias kestävyysjuoksija karkasi omille teilleen noin kolmen kilometrin taivalluksen jälkeen. Parhaiten Salon vauhdissa pysyi Padasjoen Yrityksen 20-vuotias Konsta Vilkman, joka ylsi aikaan 42.44. Kolmas Sotkalinnan kisan pitemmällä lenkillä oli Teivo Stayersin Aki Niemi ajallaan 45.11.

Oulun NMKY:n Jukka Kauppila oli puolestaan ykkönen kuuden kilometrin reitillä. Sarjan M50-voittaja ylsi hyvään aikaan 22.29. Seuraavina maalin kurvasivat Rautavaaran Iskun Hannu Korkalainen (23.00) ja Hauhon Sisun Viljo Kirjavainen (23.37). Myös Korkalainen ja Kirjavainen ovat M50-sarjan miehiä.

Jukka Salo nautti sunnuntain lenkistään. Varsinkin matkan viimeinen kilometri taittui pirteästi.

– Aika kevyesti juoksu kulki, vaikka takana oli kova harjoitus. Näyttää siltä, että pääsen tosissani jahtaamaan 2.30–2.35 aikoja SM-maratonille. Ennätykseni on 2.35.44, mutta nyt taidan olla ennätyskunnossa, vaikka olen vasta palailemassa kisoihin välivuoden jälkeen, kertoi Salo.

Salo on tyypillinen pitkien matkojen puurtaja, joka on jaksanut harjoitella nuoresta saakka.

– Paras saavutukseni on nuorten sarjoissa juoksemani neljäs sija SM-maantiekisassa. Ihan mitaleille en kuitenkaan yltänyt, Salo muisteli.

Vilkman vielä kympin miehiä

Myös Konsta Vilkman oli tyytyväinen sunnuntain urakkaansa, vaikka ei pystynytkään vastaamaan Salon nykäisyyn.

– Ensimmäinen kilometri meni 3.20:een, mutta se taisi olla vähän liian kovaa vauhtia. Onneksi sain kuitenkin lopussakin pidettyä vielä ihan hyvää kyytiä yllä, Vilkman jutteli.

Vilkmankin on napannut parhaat saavutuksensa maantiejuoksussa. Kolme vuotta sitten hän oli M17-sarjassa SM-hopealla.

– Maraton ei ole kuitenkaan ihan vielä minun matkani. Noin kympin matkat ovat sopivan mittaisia, Vilkman arveli.

Perinteisellä Sotkalinnan lenkillä oli mukana tänä syksynä 65 juoksijaa. Aikuiset urakoivat pitempiä matkoja ja perheen pienimmät sprintin Sotkalinnan huvikeskuksen maisemissa.

Sotkalinnan lenkkiä isännöi nykyisin Sotkalinna-säätiö. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

31.5.2020