Uutiset

Jukolan voitto kahden kauppa?

Suunnistajat kokoontuvat viikonloppuna vuotuiseen huipputapahtumaansa Jukolan ja Venlojen viestiin. Tapahtumapaikkana on tänä vuonna Jämsä ja siellä tarkemmin aivan Jämsänkosken keskustaajaman lähimaastot.

Väkeä kertyy jälleen melkoinen joukko eli yli 16 000 kilpailijaa. Viesti on historiassaan viime vuoden Vantaan jälkeen toiseksi suurin kilpailijamäärältään. Lisäksi mukana ovat kannustajat ja muuten viestejä seuraavat, joten kaupungin asukasluku kasvaa pariksi vuorokaudeksi merkittävästi.

Miesten viestissä on kaksi ennakkosuosikkia ylitse muiden: Tiomilassakin kärjessä kiistattomasti omalla tasollaan kilpailleet Kalevan Rasti Joensuusta ja norjalainen Halden SK. Molemmilla on lisäksi kovat kakkosjoukkueet. Haldenilta tosin puuttuu viime vuoden eräs parhaista, Olav Lundanes. Se ei kuitenkaan joukkuetta kovinkaan paljon heikennä, vaikutus lienee lähinnä henkisellä tasolla.

Kovia seuroja on toki muitakin sekä Ruotsista että Suomesta, mutta niille pitäisi ehkä kuitenkin sattua se ”pöljä päivä”, jotta ne pystyisivät voitosta kamppailemaan. Tai ei ehkä sittenkään, sillä onhan kyseessä suunnistus, laji jossa yllätyksiä eri muodoissaan voi sattua monellekin. Mahdollisia ovat sekä megapummit että tykkijuoksut ja kaikki muut mahdollisuudet siltä väliltä.

Kanta-Hämeestäkin väkeä paikalle lähtee satamäärin. Hämeenlinnan Suunnistajat on tällä mittarilla selkeästi ykkösseura kahdeksalla veljesseitsikolla ja viidellä Venla-kvartetilla. Seuralla on kahdessa parhaassa joukkueessa menossa nuorennusleikkaus. Tavoite on viime vuoden lievän notkahduksen, sija painui yli sadan, jälkeen palata kamppailemaan paikasta viidenkymmenen paikkeilla. Huippusijoitus HlS:ltä on viimeksi vuodelta 2000 Joensuusta ykkösjoukkueen oltua kolmastoista. Viestin voitosta 1954 seuralla tulee ensi vuonna kuluneeksi kuusikymmentä vuotta. Hauhon Sisu ja Lammin Säkiä saavat liikkeelle kolme miesjoukkuetta ja Tarmo kaksi. Maakunnasta on joukkue lisäksi useallakin seuralla. Kaikilla on myös useampi naisjoukkue.

Viestin maratontilastossa Tarmo on lähinnä 50-luvun menestyksillään 187 joukkueen listalla 30:ntena ja HlS seuraavana kaksi pistettä jäljessä. Johdossa olevan Helsingin Suunnistajat voi menettää kärkipaikkansa ilman omia pisteitä 2015 Halden SK:lle.

Venloissa useampia …suosikkeja

Venlojen viestiin ei löydy vastaavia ylitse muiden olevia suosikkeja. Kovia joukkueita voidaan tietysti nimetä lähes kymmenen. Suomalaisista Tampereen Pyrintö yrittää paikata viime vuoden ”hylsyään”, väärän kartan ottoa ja toissavuoden viime metrien voiton menetystä. Tiomilassa voitti jo kahdesti Venlatkin voittanut Domnarvets GoIF. Kovia ovat myös Halden SK, Stora Tuna IK, viime vuoden kakkonen Paimion Rasti ja muutama muukin.

Naisten maratonkärki on Tampereen Pyrintö ennen Halden SK:ta. Kärkipaikka voi kuitenkin vaihtua jo tänä vuonna, sillä eroa on Pyrinnön hyväksi vain kuusi pistettä. (HäSa)

Asiasanat