Kolumnit Uutiset

Julkkisviha kertoo eniten vihaajasta itsestään

18-vuotias BB-kilpailija Joni erehtyi joitakin päiviä sitten lausumaan ympäri vuorokauden itseään kuvaavalle kameralle, ettei hän tiennyt Suomessa asuvan susia.

Nuori mies ei ehkä arvannut, minkälaisen myrskyn silmään hän sanomisellaan joutuisikaan.

Facebookissa lipsautusta jaettiin taajaan. Jonia nimiteltiin ainakin idiootiksi, kersaksi, kusipääksi ja tietysti homoksi.

– Ei mulla ole mitään homoja vastaan, mutta onko pakko olla noin överihomopissis? Oksettaa edes ajatella koko luuseria, eräs kommentoija vuodatti.

Viha on voimakas sana. Eniten se ihmetyttää silloin, kun se kohdistuu täysin vieraaseen henkilöön.

Myönnettäköön, ettei Jonin kommentti ollut mikään älynväläys. Ehkä hän oli tosissaan, ehkä hän vitsaili. Ehkä hän halusi vahvistaa stadilaisimagoaan tekemällä itsestään tarkoituksella tyhmemmän kuin onkaan.

Niin tai näin, vihaaminen ei tunnu ihan oikeutetulta, julkisesta lynkkauksesta puhumattakaan.

Terveyspsykologian professori Martti Tuomisto muistuttaa, että mitä kaukaisempi ja vieraampi henkilö on, sitä helpompi häntä on vihata (Helsingin Sanomat 28.8.).

Joskus viha saattaa johtua satunnaisesta ikävästä kokemuksesta tai toisen käden tiedosta. Kuten vaikkapa mediasta.

Julkisuuden henkilöt vaikuttavat tutuilta, koska he ovat läsnä arjessa monella eri tavalla. Ajatellaanpa vaikkapa Tukiaisen Johannaa, joka oma-aloitteisesti esiintyy ainakin keikoilla, televisiossa, aikakauslehdissä sekä sosiaalisessa mediassa. Haluamattaan hän on esillä ainakin keskustelupalstoilla, jossa häntä tituleerataan läskiksi, huoraksi, sian näköiseksi, vähä-älyiseksi ja rumaksi.

Ja nämä ovat niitä kilteimpiä luonnehdintoja.

Moni julkkisvihaaja on sitä mieltä, että julkisuus valitaan. Jos hakeutuu julkisuuteen, on myös kestettävä sen huonot puolet.

Martti Tuomisto taas uskoo, että julkisesti muita lynkkaavat ovat tottuneet ratkaisemaan sosiaalisia ongelmiaan juuri hyökkäämällä. Pääasia on sanoa sanottavansa mahdollisimman voimakkaasti ja painavasti, ei ottaa muita ihmisiä huomioon.

Tietokoneruudun takaa toisen dissaaminen on erityisen helppoa. Silloin ei tarvitse kohdata haukunnan kohteen sosiaalisia vihjeitä, kuten kasvonilmeitä tai kyyneleitä. Sellaiset saavat ihmisen tavallisesti pehmentämään sanottavaansa.

Suunnaton tulistuminen on joskus jopa helpottavaa. Höyryjen päästäminen ja haukkujen kohdistaminen vieraaseen ihmiseen voi tuntua harmittomalta.

Eniten harmia raivoamisesta on silti julkkisvihaajalle itselleen. Pitkittynyt vihaaminen on tutkimusten mukaan terveydelle vaarallista. Se muun muassa järkyttää autonomisen hermoston tasapainoa ja rasittaa sydäntä sekä kehon immuunijärjestelmää.

Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos jättäisitkin sekä julkkiksen että taviksen kokonaan haukkumatta?