Kolumnit Uutiset

Junissa ei enää savutella

Tupakointi on nyt kielletty kaikissa henkilöliikenteen junissa, kun kaukoliikenteen junat muuttuivat maanantaina kokonaan savuttomiksi.

Noin 70 prosenttia kaukoliikenteestä on jo tähänkin asti ollut savuttomia. Aiemmin tupakointikielto on koskenut Allegro-junia, IC2-junia, taajamajunia ja lähijunia.

Savuttomuudella VR haluaa lisätä matkustajien viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Tupakointi kaukojunissa on ollut sallittua pienissä alipaineistetuissa pistäytymishyteissä, joista tupakansavu ei päässyt leviämään hytin ulkopuolelle. Ero oli valtava verrattuna entisiin savuaviin ja tupakalle tuoksuviin tupakointiosastoihin.

Savuttomuuden myötä entiset tupakointitilat kunnostetaan matkatavaroiden säilytystiloiksi ja pyöränkuljetustiloiksi. Pendolinojen ravintolavaunujen yhteydessä olleet tupakkakopit muutetaan ravintolavaunutiloiksi.

Tupakoinnin kieltäminen kokonaan junissa saattaa tupakoitsijoista tuntua niuhottamiselta, jopa terveysfasismilta. Savuttomuudessa VR kuitenkin seuraa kansainvälistä käytäntöä. Esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa ja Saksassa tupakointi on kielletty kaikissa junissa.

VR:llä ei ole kuitenkaan kanttia kieltää lemmikkieläinten kuljettamista junissa, joka olisi paikallaan siinä kuin tupakoinnin kitkeminenkin.

Allergikoille junien eläinpöly voi olla pahempi asia kuin tupakansavu.

Lemmikkipaikkoja on kaikissa junissa. Ne on onneksi sijoituttu junan jompaan kumpaan päähän.

Yöjunissa lemmikkejä voi kuljettaa päätyhytissä, kun koko hytti on varattu omaan käyttöön. Pendolino-junien lemmikkipaikkoja voidaan myydä muille asiakkaille, mikäli juna on täynnä. IC-junissa opaskoiran kanssa matkustavalle on varattu paikka kuuden hengen hytissä.

Lipunmyynnissä on oltava tarkkana, ettei allergikko joudu vahingossakaan tällaisiin osittain eläinkäytössä olleisiin osastoihin.

Pienikin määrä vahingossa hengitettyä eläinpölyä voi pilata koko matkan. Pahimmillaan eläinpöly voi laukaista astmakohtauksen.

Allergia- ja astmaliiton mukaan eläinpöly on yksi voimakkaimmista allergian aiheuttajista. Allergeenitonta kissaa tai koiraa ei ole. Paras keino ehkäistä allergiaa on, ettei perheeseen hankita kotieläimiä, vaikka ne olisivat kuinka mukavia.

Allergista nuhaa on noin 30 prosentilla suomalaisista. Astmaa on noin 6 prosentilla ja ajoittaisia astman kaltaisia oireita on lisäksi noin 5 prosentilla.

Tilastojen mukaan atooppiset sairaudet, kuten astma, allerginen nuha, maitorupi ja taiveihottuma ovat lisääntyneet viimeisen 50 vuoden aikana.

Eläinpölylle allerginen voi viettää aivan normaalia elämää, kunhan välttää kosketusta kotieläimiin, eikä vieraile perheissä, joissa kissa tai koira on yksi perheenjäsen.

jorma.virtanen@hameensanomat.fi