Uutiset

Juomatölkin tekijöiden haku päälle lähiaikoina

Hämeenlinnassa ensi vuoden alussa käynnistyvän juomatölkkitehtaan avainhenkilöiden rekrytointi on käynnissä.

Maajohtaja Pekka Sokka on toistaiseksi puolalaisen Can-Pack S.A:n Hämeenlinnan yksikön ainoa suomalainen työntekijä. Hänen mukaansa työntekijöiden laajamittainen rekrytointi käynnistyy elo-syyskuun vaihteessa.

Can-Pack tulee työllistämään Hämeenlinnassa noin 150 henkilöä. Saman verran työntekijöitä on toimittajien ja kuljetusten piirissä.

Can-Packin varatoimitusjohtaja Jerzy Sarna ei epäile, etteikö uusi juomatölkkitehdas kiinnostaisi työpaikkana.

-Meillä oli aluksi rekrytointivaikeuksia, kun avasimme juomatölkkitehtaan Britannian Scunthorpessa. Vähitellen löysimme oikeat työntekijät oikeille paikoille.

Sarna arvioi, että alkuvaiheessa Hämeenlinnassa aloittaa parikymmentä puolalaista työntekijää, joilla on kokemusta koneiden käytössä, ja he kouluttavat myös muita työntekijöitä.

Tölkit tuodaan nyt Puolasta

Vuonna 1989 perustetulla Can-Packilla on vahva asema itäisen Euroopan juomatölkkimarkkinoilla. Hämeenlinnaan tehtaan perustaminen liittyy Sarnan mukaan asemien vahvistamiseen pohjoismaiden markkinoilla.

-Olemme olleet kymmenen vuotta Suomen markkinoilla, jossa meillä on yli 40 prosentin markkinaosuus. Tällä hetkellä kaikki juomatölkit Suomeen tuomme Bydgoszczin tehtaalta Puolasta.

Sarna kehuu Hämeenlinnan tehtaan logistista sijaintia. Lähellä sijaitsevat kaksi suurta panimoa, Heineken-konsernin Lahden panimo ja Carlsberg-konsernin Keravan panimo.

Ensivaiheessa Hämeenlinnan tehtaan tuotantolinjan vuotuinen kapasiteetti on noin 900 miljoonaa tölkkiä, jotka ovat kooltaan 33 ja 50 senttilitraa. Tarjolle tulee myös pinttikoon (56,8 cl) juomatölkkejä.

Hämeenlinnan tehtaalta valmistuvia tölkkejä menee myös vientiin, Baltian maihin ja Pohjoismaihin.

-Kilpailu on kovaa. Kun olemme menestyneet Britannian markkinoilla, miksi emme menestyisi myös Pohjoismaissa, Sarna sanoo.

900 miljoonaa tölkkiä vuodessa

Can-Packin juomatölkit valmistetaan alumiinista. Tölkit voi kierrättää lähes sataprosenttisesti takaisin pakkauksiksi.

-Erittäin hyvin toimivan suomalaisen pantti- ja kierrätysjärjestelmän ansiosta vuonna 2010 pantillisten alumiinijuomatölkkien palautuksissa saavutettiin jo 94 prosentin palautusaste, Pekka Sokka muistuttaa.

Moreenin teollisuusalueelle valmistuva tehdasrakennus tulee kokonaisuudessaan Can-Packin omaan käyttöön. Investoinnin kokonaisarvo on lähes 100 miljoonaa euroa.

Juomatölkkitehtaan peruskivi muurattiin Moreenin teollisuusalueella tiistaina. Tehtaan rakentaa Rakennuttamistoimisto HTJ Oy. Projektin noin 16 000 neliömetrin tuotanto – ja varastotilojen KRV-urakasta vastaa Lemminkäinen Talo Oy. (HäSa)