Uutiset

Juoppokuski ja lastenhoitaja

Kun sininen valo vilkahtaa auton katolla, niin jotain mielenkiintoista on varmasti luvassa.

JIM-kanavalla pyörivää Poliisit-sarjaa on katsellut kaksi kolmesta suomalaisesta, ja jaksot keräävät päivittäin neljännesmiljoona katsojaa ruudun ääreen. Itsekin huomaan palaavani tuon sarjan ääreen usein, vaikka television katselu alkaa muuten ollakin jo taaksejäänyttä elämää.

Lisää mielenkiintoa sarja saa syksyllä, kun mukaan tulevat hämeenlinnalaisetkin lainvalvojat.

Poliisin työ tuntuu kiinnostavan ihmisiä kovasti. Moni poliisi varmaan itse ihmettelee, että miksi ihmeessä.

Mitä me katsojat sitten oikein saamme irti tuosta ohjelmasarjasta?

Ainakin läpileikkauksen suomalaisen alkoholiongelman laajuudesta ja sen työllistävästä vaikutuksesta.

Vuosia sitten eräs hämeenlinnalaispoliisi puuskahti minulle haastattelun yhteydessä, että jos alkoholia ei olisi keksitty, riittäisi Suomeen neljännes nykyisestä poliisimäärästä ja heidänkin työtahtinsa jäisi leppoisaksi.

Poliisit-sarjaa seuraamalla tämän asiantuntija-arvion voi hyvin uskoa, sillä suomalaispoliisien illat ja yöt näyttävät koostuvan enimmäkseen humalaisten paimentamisesta kaduilla, rattijuoppojahdista, viinankäryisten perheriitojen selvittelystä ja juopporemmien nahinoiden selvittelystä.

Selvin päin ei kukaan suomalainen tunnu joutuvan poliisin asiakkaaksi.

Suomalaisen rivipoliisin arki ja todellisuus ei voisi olla yhtään kauempana amerikkalaisista poliisisarjoista, joissa ratkotaan mitä mielikuvituksellisimpia murhasuunnitelmia ja salaliittoja.

Mahtaako poliisi saada edes kovin suurta onnistumisen tunnetta kirjatessaan raporttiin, että Maukan puukottajaksi epäillään Repaa, joka löytyi ruumiin viereen lattialle sammahtaneena verinen puukko kädessään.

Hallitusohjelma ei lupaa poliisille kurjuutta kummempaa. Virkoja jää edelleen täyttämättä ja rahoista leikataan ainakin kymmenen miljoonaa. Jo muutamaan kertaan maailman ympäri ajetut kolhuiset Mondeot ja Transporterit saavat luvan kestää vielä seuraavallekin vuosikymmenelle.

Tilanne ei olisi täysin lohduton, ellei poliisi joutuisi ison osan työajastaan leikkimään lastenhoitajaa aikuisille ihmisille, jotka eivät osaa sulkea pulloa.

Juoppokuskina toimimisen ja humalaisten ihmisten säilömisen ei pitäisi olla koulutetun poliisin päätehtävä.

Mutta ei tehtävän siirtäminen esimerkiksi vartiointiliikkeillekään tilannetta juuri parantaisi, sillä eivät hekään sitä ilmaiseksi tekisi. Terveydenhuoltokaan ei juoppoja taakakseen halua.

Jotain uutta ratkaisua odotellessa saamme ainakin joka päivä televisiosta terveellisen muistutuksen siitä, mihin poliisin rahat ja työaika todellisuudessa menevät.