Uutiset

Jussi Lempinen jatkaa FC Hämeenlinnan ruorissa seuraavat kaksi kautta

FC Hämeenlinnan vastuuvalmentajaksi täksi kaudeksi siirtynyt Jussi Lempinen, 35, jatkaa hämeenlinnalaisten peräsimessä myös tulevat vuodet. Jatkosopimus seuran kanssa syntyi nopeasti hyvässä yhteisymmärryksessä.

Kaksivuotisen paperin tiistaina allekirjoittanut Lempinen on tehnyt tällä kaudella hyvää jälkeä, joten seurajohdon valinta oli helppo.

– Jussi on vastannut hyvin haasteeseen. Mies on kunnianhimoinen ja osoittanut halunsa kehittyä. Meillä on pitkän tähtäimen suunnitelma ja Jussi on erittäin tärkeä palanen sitä, seuran toimitusjohtaja Arto Viljanen kertoo.

Lempinen on luonnollisesti jatkosopimuksesta mielissään.

– Tietysti olen kiitollinen seurajohdon luottamuksesta. Olemme hyvässä noususuhdanteessa. Kausi alkoi hyvin, mutta sen jälkeen tuli pieni notkahdusvaihe. Jälkikäteen on todettava, että huonompi jakso kasvatti minua myös valmentajana. Heinäkuusta eteenpäin homma on jälleen sujunut hienosti, kommentoi Lempinen.