Uutiset

Jutta Urpilainen: Lasikatto palasi politiikkaan

Sdp:n entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jutta Urpilainen on harmissaan siitä, että sekä hänen oman puolueensa että muidenkin puolueiden johtopaikat ovat tällä hetkellä kovin miesvaltaisia.

Tällä hetkellä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen on miesvaltaisen puheenjohtajakaartin ainoa poikkeus. Toisin oli vielä neljä vuotta sitten, jolloin puolet Suomen puoluejohtajista oli naisia.

– Miesten asema politiikan johtopaikoilla on selvästi vahvistunut. Myös hallitusneuvottelijoiden joukossa on selkeä miesenemmistö.

Urpilaisella ei ole selkeää vastausta siihen, mistä muutos johtuu.

– Onko kyse luonnollisesta aaltoliikkeestä vai siitä, että taloudellisesti vaikeina aikoina haikaillaan vahvojen johtajien perään, jollaisina miehiä on perinteisesti pidetty.

URPILAISEN MUKAAN Suomen vahvuus on ollut tasa-arvoinen poliittinen järjestelmä, jossa myös naisia on nähty johtopaikoilla. Valtiovarainministerinä maailmalla kiertäessään hän huomasi asian herättävän kansainvälistäkin huomiota.

Nyt lasikattoilmiö on kuitenkin tehnyt paluun Suomen politiikkaan: naiset eivät etene kirkkaimmille paikoille saakka.

– Näyttää siltä, että johtopaikat on vahvasti miehitetty. Tulevassa hallituksessakin ykkösministerin salkut menevät puheenjohtajille eli miehille.

– Toivottavasti hallituksen kokoonpanossa noudatetaan kuitenkin periaatetta, että puolet paikoista kuuluu naisille, Urpilainen sanoo.

SDP:N EDUSKUNTARYHMÄSSÄ on naisenemmistö, mutta johdossa istuvat miehet – niin puolueen puheenjohtajana, puoluesihteerinä, eduskuntaryhmän puheenjohtajana kuin sen pääsihteerinäkin.

Urpilainen toivoo, että puolueen saamat kolme valiokuntien puheenjohtajuutta täytettäisiin kansan tahdon mukaisesti naisilla.

– Itse en ole niistä kiinnostunut. Minun kohdallani tilanne oli ajankohtainen silloin, kun mietittiin eduskuntaryhmän puheenjohtajuutta, Urpilainen sanoo.

Hän päätyi vetäytymään ryhmyrikisasta keskusteltuaan puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen kanssa.

– Siinä tehtävässä pidän tärkeänä tiivistä yhteistyötä puoluejohdon kanssa. Koska Rinteen toiveena oli, etten asetu ehdolle, en sitten asettunut, Urpilainen kertaa.

Hän tavoittelee ulkoasiainvaliokunnan rivijäsenyyttä sekä paikkaa pankkivaltuustossa.

Asiasanat

Päivän lehti

4.12.2020

Fingerpori

comic