Uutiset

Juuret maassa ja oksat kohti valoa

– Eva Dahlgren on sitten pitkä. Huomio on helsinkiläisen hotellin tarjoilijan, joka kerää pöytään katetut aterimet ja lautasliinat syrjään haastattelun tieltä. On tarjoilija tavannut Anna Hanskin ja Anna-Leena Härkösenkin, mutta hänen näkemistään kuuluisuuksista vain ruotsalainen on osoittautunut pitkäksi.

Huomio on todenmukainen. Eva Dahlgren kohoaa päätä pidemmälle muita, kättelee kevyen asiallisesti ja istahtaa pöytään.

Laulaja-lauluntekijä Eva Charlotte Dahlgren-Attling on suomalaisten suosikki, jonka levyjä on myyty meillä yli 100 000 kappaletta. Viime marraskuussa julkaistu kokoelma Ängeln i Rummet – Kauneimmat laulut myi sekin Suomessa kultaa.

– Kävin Suomessa ensimmäisen kerran ehkä seitsemänvuotiaana. Voisin väittää, että olen matkustanut tässä maassa enemmän kuin moni suomalaisista. Täällä on kummallisia pieniä kiemurtelevia teitä, puhelee Dahlgren.

Suomalaisten ja Dahlgrenin suhde on lämmin. Kaksi elokuista konserttia Helsingin Juhlaviikoilla myytiin loppuun jo huhtikuussa. Myös tulevat Helsingin-konsertit marraskuussa ovat täyteen varattuja. Turussa on vielä tilaa.

Lunta ja tunteita

Dahlgren julkaisi 20. levynsä viime viikolla. Se on nimeltään Snö, lumi – siitäkin huolimatta, ettei Dahlgren pidä lumesta eikä talvesta. Albumi sai nimensä lumikiteen ainutkertaisuudesta, josta laulaja luki lehtiartikkelin.

– Toivon, että kappaleissani olisi lumikiteen yksilöllisyyttä, Dahlgren kiteyttää.

Eva Dahlgren kertoo halunneensa tehdä albumin, jonka voisi laittaa soimaan kylpyyn mennessä ja kuunnella alusta loppuun asti. Albumin avausraita Så härlig är jorden onkin lähes jumalallista ruotsalaispoppia, jonka melankoliassa suomalainenkin mieli lepää.

Som en äventyr edustaa samaa kevyenrauhallista kylpyhuonemusiikkia, jota koko levyn piti sisältää. Ihan siihen Dahlgren ei pystynyt, mutta onneksi kukaan ei ole täydellinen.

– Musiikin tekemisessä on oikeastaan kyse vain tunteista. Se ei ole älyä vaativaa työtä. Voisi sanoa, että musiikin tekeminen on minulle meditaatiota, Dahlgren sanoo.

Levyn tuottajana häärii Lars ”Lasse” Halapi.

– Hänen kanssaan löysin kappaleille melodisen pohjan, ytimen. Laulut ovat yksinkertaisia, mutta niissä on rosoa.

Lahja, jonka saa vain kerran

Muusikon uransa Dahlgren aloitti 17-vuotiaana. Todellinen menestys hänestä tuli jo lähes 15 vuotta sitten. Vuonna 1991 ilmestynyt En blekt blondins hjärta myi pelkästään Ruotsissa viisinkertaisesti platinaa.

– Uskon, että tuollainen menestys on lahja, jonka ihminen saa vain kerran.

Dahlgren on julkaissut myös lastenkirjoja. Kahden koirakaveruksen Lassen ja Urmaksen (Lars och Urban) seikkailuja on tallennettu jo kolmeen kirjaan.

– Olen kirjoittaja, kuvittaja. En tee eroa sille, kirjoitanko musiikkia vai lauseita, sanoo Dahlgren.

Tänä vuonna Dahlgren kirjoittaa aikuisille. Lontoossa sai alkunsa kirja Hur man närmar sig ett träd. Puun Dahlgren näkee luovuuden symbolina.

– Kirjoittaessa minullakin on juureni maassa ja oksani osuvat valoon.

Taiteilijoiden mystistä vetoa Lontooseen Dahlgren ei ole koskaan ymmärtänyt. Kaupunkiin veti puoliso Efva Attling, joka oli asunut Lontoossa jo 1970-luvulla työskennellessään mallina.

– Ajattelin antaa Lontoolle mahdollisuuden hänen takiaan. Kuukaudessa opin sietämään paikkaa. En tosin vieläkään pidä siitä mitenkään ihmeemmin, hymyilee Dahlgren.

Ensi vuoden tammikuussa Attling ja Dahlgren ovat olleet naimisissa kymmenen vuotta.

– Minusta tuntuu, että minua aletaan vihdoin pitää muusikkona, joka sattuu olemaan lesbo, eikä toisin päin, miettii Dahlgren.

Yksi kummallinen melodia

Uuden kirjan ensimmäiset lauseet syntyivät ensin viattomina päiväkirjamerkintöinä kaupungissa, jonne Dahlgren meni luomaan kuutta uutta laulua.

– Loppujen lopuksi syntyi vain yksi kummallinen melodia. En saanut itsestäni irti mitään järkevää.

Jotain silti syntyi: mielikuva rauhallisesta, melodisesta levystä sekä tekstejä luovuudesta. Se oli alku kirjalle, joka on kertomus kolmen vuoden yksinäisestä matkasta. Teos aiotaan julkaista myös Suomessa ensi keväänä.

– Älä anna periksi! Se on tekstini suurin sanoma, Dahlgren sanoo.

– Toivon, ettei minussa koskaan sammu se hehku, intohimo tehdä tätä työtä. Siten selviän, hän naurahtaa.

STT

Päivän lehti

27.1.2020