Uutiset

Jyrsittyjä puita ja veden läiskettä

Hämeenlinnassa on uusi asukas. Se tykkää vedestä, erityisesti veden läiskimisestä ja patojen rakentamisesta. Jo rannassa näkyy, että majavahan se täällä asuu. Kesämökkiläisen veneen vieressä on jyrsitty puuta, mutta homma on jäänyt puolitiehen. Sen sijaan vieressä on pari tynkää.

Hämeenlinnan torilta on linnuntietä viisi kilometriä majavanpesälle. Etelä-Hämeen riistanhoitopiirin riistapäällikkö Jyri Rauhala ei ole tavannut majavan pesää näin lähellä keskustaa.

– Se ei ole harvinaista, että majava asuu lähellä ihmistä, mutta havainto on Hämeenlinnassa harvinaisuus, Rauhala hämmästelee katsellessaan taidokkaasti rakennettua pesää.

Kun on hetken aikaa ihmetelty majavan pesää autojen huminassa ja pohdittu, onko majavalla puolisoa, Rauhala huomaa majavan vedessä järven toisella puolella. Se lähtee toiselta rannalta katsastamaan, mitä pesällä tapahtuu. Aivan kotinsa lähellä majava ei kuitenkaan näyttäydy, vaan tekee komean sukelluksen.
Todennäköisesti pesäänsä.

Euroopanmajavaa halutaan suojella

Rauhala uskoo, että Hämeenlinnan liepeillä asustava majava on kanadanmajava.

– Jos se olisi euroopanmajava, se olisi sensaatio.

Euroopanmajavia asustaa Suomessa reipas 2000 ja pääasiassa niitä on Satakunnassa.

Rauhala naureskelee, että tämä vesi-insinööri ei ole lukenut hyvin riistanhoitopiirin kannanhoitosuosituksia.

Riistanhoitopiiri kun ei halua Tampere – Lahti tien länsipuolelle kanadanmajavia, sillä niiden ei haluta leviävän lähemmäksi euroopanmajavan elinalueita.

-Tilannetta pitää seurata. Euroopanmajava on alkuperäinen laji, ja sitä halutaan suosia. Seuraava tiedossa oleva majavan pesä on runsaan 30 kilometrin päässä. Europanmajavia elelee noin 100 kilometrin päässä Satakunnassa.

Metsänomistajan riesa

Rauhalan mukaan majava tottuu hyvin ihmisiin, jos se saa olla rauhassa.

-Tämä majava näyttää siltä, että se on kerännyt talvivarastoa pesän viereen. Ojaa se ei ole kuitenkaan vielä padonnut.

Ihmistä majavan läsnäolo voi kuitenkin ärsyttää, etenkin jos omistaa metsää.

-Ei se ole yhtään ainutlaatuista, että tontinomistajaa ärsyttää. Majavasta saattaa olla haittaa, jos se patoaa paljon ja vettä nousee metsään tai tielle.

Rauhala muistuttaa, että metsänomistaja saa purkaa majavan tekemän padon vahingon estämiseksi kesäkuun puolivälistä syyskuun loppuun asti, mutta majavan pesää metsänomistaja ei saa mennä purkamaan.

Kadananmajavia saa metsästää 20. elokuuta lähtien huhtikuun loppuun asti. (HäSa)