Uutiset

Kadonneen kasvun metsästystä

Pääministeri
Jyrki Kataisen (kok.) hallitus päättää ensi viikolla valtiontalouden linjasta ja samalla omasta kohtalostaan. Miten hallituksen käy, siitä esitetyt ennusteet liikkuvat nopeasti syntyvistä ratkaisuista hallituksen hajoamiseen asti.

Kehysriihen alla on vilkastunut keskustelu talouden kasvusta, vauhdin kiihdyttämisen keinoista, työpaikkojen luomisesta ja työvoiman tarjonnan kasvattamisesta.

Äänessä on ollut kiitettävän laaja joukko talouden ja myös politiikan johtavia asiantuntijoita. Puheenvuoroja leimaa rakentava asiallisuus.

Erityisen selvästi kuvioita on sotkenut Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tuore ylijohtaja Juhana Vartiainen, joka on avauksissaan vähät välittänyt demaritaustastaan.

Suomen talous on siinä mallissa, että vanhakantaista puhdasoppisuutta tuleekin kavahtaa. Talouspolitiikasta ei pidä toki tehdä kaikenlaisten kokeilujen kenttää, mutta mennessä maailmassakaan ei voi roikkua.

On jo sinänsä ilahduttava, että puheet on käännetty leikkauslistoista, veronkorotuksista ja kaikista muista synkeistä asioista talouden vahvistamiseen.

Rima pitää asettaa korkealle! Esimerkkiä näyttää Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh, joka vaatii maahan 200 000 uutta työpaikkaa. Hän ei ole ainoa, joka on vetänyt tämän luvun esiin.

Tavoite tuskin toteutuu. Mikäli Euroopan talouskriisi ei ratkaisevasti helpota ja maailmantalous kohene, voi hallitus olla tyytyväinen jopa nykyisten työpaikkojen säilymiseen.

Hyvinvointi karttuu kasvusta, yrittämisestä ja työn tekemisestä. Lähtöruutu on tuttu ja kaikkea muuta kuin monimutkainen.

Hallitusta on kehotettu tekemään paljon puhuttuja välttämättömiä päätöksiä mutta sellaisia, jotka vahingoittavat mahdollisimman vähän talouden elpymistä, kasvua.

Leikkaukset kurittavat kasvua ja niin myös verojen korotukset aivan riippumatta siitä, mitä veroja kiritykset koskevat. Kasvun edellytysten luominen on näissä oloissa erittäin vaikeaa.

Tietä ulos kohti kasvua voi hakea vaikkapa työn järjestämisellä työttömille nuorille. Työllistäminen on myös erinomaista syrjäytymisen torjumista, vaikka tätä ei hevin myönnetä.

Suomessa on otettu kantaa Saksan mallin puolesta. Siellä nuoria on työllistetty onnistuneesta palkka-alella – nuorille on maksettu jopa euron tuntipalkkaa. Kuten arvata saattaa, malli herättää kauhua varsinkin ay-puolella.

Palkka-ale on tyrmätty korostamalla, että nuorella on samat kulut vuokrineen kuin aikuisillakin. Tämä ei ole koko totuus, sillä monet vanhemmat tukevat rahallisesti työttömiä lapsiaan. Eiköhän jokainen äiti ja isä tukisi mieluummin työssä käyvää lasta!

Palkka-ale ei ole oikotie onneen – selvää on yksin se, ettei ”hinnalla millä hyvänsä työllistäminen” voi koskea aikuisia. Keskustelua tulee jatkaa. Tärkeintä ei ole malli vaan se, että nuoret saavat työtä.