Uutiset

Kadonneet valtiot

Kehitysapu on markkinavetoisessa maailmassa mielenkiintoinen asia. Samoin hyväntekeväisyys. Että meidän (rikkaiden suomalaisten) pitäisi kustantaa jonkun toisen hyvinvointia jossakin kuumassa oudossa kehitysmaassa? Hiellä ja verellä euronsa ansainneelle tuntuu epäreilulta, että jokainen maa ei huolehdikaan omasta pärjäämisestään.

Kaikki maat eivät kuitenkaan pysty huolehtimaan kansalaisistaan. Eivätkä selviytymisongelmat läheskään aina johdu edes maasta itsestään. Ilmasto-olot eivät valitettavasti katso maan varallisuutta.

Keniassa on meneillään tälläkin hetkellä pitkään jatkunut kuivuudesta aiheutunut kriisi. Liian pienet sademäärät viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa ovat saaneet aikaan tilanteen, jossa 2,3 miljoonaa (luku vastaa noin puolta Suomen väkiluvusta) kenialaista tarvitsee kiireellistä ruoka-apua.

Keniassa ei pyydetä luksusta tai ihmeitä. Vain ruokaa ja vettä. Joillakin alueilla pienistä lapsista jopa 45 prosenttia kärsii aliravitsemuksesta. Auttavia järjestöjä löytyy, mutta mistä niille löytyisi rahat?

Kaukana Afrikassa meneillään olevat kriisit eivät useinkaan jaksa kiinnostaa sateisessa Suomessa asuvia. Yksi syy tähän on tiedon puute. Ulkomaiden asioista kiinnostaa esimerkiksi Yhdysvaltojen presidenttipeli. Maailmankolkat, joissa oikeasti taistellaan elämästä, eivät saa uutisista tarpeeksi tilaa.

Vähäinen julkisuuteen pääsy häivyttää monet maat maailmankartalta. Se, että apua tarvitsevista maista ei uutisoida, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näitä maita enää olisi.

Omien ongelmiensa kanssa painivat ihmiset ovat myös turtuneet. Kriisit eivät hätkähdytä. Luurankoa muistuttavien lasten kuvat eivät enää järkytä, vaan ikävä näky unohtuu jo mainosten alkaessa. Välinpitämättömyys leviää samaa tahtia kuin malaria.

Runsaudessa elävien ihmisten olisi muistettava myös ne, joilla ei mene hyvin. Tätä kutsutaan sosiaaliseksi vastuuntunnoksi. Itsestään sitä voi etsiä miettimällä, miten paljon toivoisi Suomen saavan apua, mikäli täällä olisi 2,3 miljoonaa ihmistä ilman ruokaa. Tätä kysymystä kannataa pohtia erityisen kovasti silloin, kun törmää kaupan kassalla apujärjestön keräyslippaaseen.

Unicefin Kenian maatoimiston päällikkö Heimo Laakkonen käy tänään neuvotteluja ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen osaston päällikön kanssa voisiko myös Suomi kiinnostua auttamaan Unicefia Keniassa.

Jälleen kerran tänään punnitaan miten paljon Suomesta löytyy sosiaalista vastuuntuntoa. Keniaan avun tarjoamisesta tehtävä päätös kertoo siitä, ovatko Suomen kehitysyhteistyön suunnitelmat vain kauniita korulauseita, vain lähdetäänkö uusille ongelmapaikoille auttamaan?

Auttamisessa ei aina puhuta sadoista miljoonista euroista. Mitä useampia rahoittajia apujärjestöt saavat, sitä pienempiä panoksia yksittäinen rahoittaja voi antaa. Pienistäkin puroista kasvaa lopulta se iso virta, joka voi sammuttaa kenialaistenkin janon.