Uutiset

Kaihileikkausjono lyhentynyt Kanta-Hämeessä

Harmaankaihin leikkausjono on selvästi lyhentynyt Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Jonossa on tällä hetkellä 250 ihmistä, kun vielä viime vuoden tammikuussa jonottajia oli jopa kolme kertaa enemmän.

– Jono on kutistunut silmien samanaikaisten leikkausten lisääntyessä. Tällä hetkellä kolmasosalta potilaista leikataan kerralla molemmat silmät, kertoo ylilääkäri Antero Lähteenmäki.

Sairauden hoitotilanne on Kanta-Hämeen keskussairaalassa maan keskiarvoa parempi. Leikkaukseen pääsee 4-5 kuukaudessa, ja jonojen odotetaan pysyvän jatkossakin hoitotakuun puitteissa.

Viime vuonna sairaalassa tehtiin reilut 1400 harmaakaihileikkausta, ja määrän arvioidaan pysyvän samankaltaisena tänä vuonna. Koko Suomessa tehtiin viime vuonna noin 35 000 leikkausta.

Päivän lehti

19.1.2020