Uutiset

Kaikella on aikansa, kiireellä ja hidastamisellakin

Mikähän siinä
on, että aika kuluu aina vain nopeammin? Aika ei tunnu riittävän enää mihinkään ja työssäkäyvästä tuntuu, että viikko loppuu aina kesken. Aina on perjantai ja aina vuosi vaihtumassa.

Tätä olen vähän huvittuneena pohtinut viime aikoina, kun moni ystävä on juhlinut tasakymmeniä.

Vähän itseäni nuoremmat kysyvät, että onko ajankulun kiihtyvä nopeutuminen totta. Kyllä vain, totta se on, voin vakuuttaa omasta kokemuksestani. Mutta sitä en voi sanoa tietäväni, mistä se johtuu.

Vielä minuakin vanhemmat sanovat, että aika kuluu iän karttuessa yhä vain nopeammin ja nopeammin. Tästä ehkä johtuu, että joillakin eläkeläisillä on kova kiire paikasta toiseen ja kalenteri aina täynnä.

Tuntuu hurjalta, mutta varsin johdonmukaiselta. Jos nimittäin aika lyhenee, kiire lisääntyy. Toisin sanoen, jos aikaa on aiempaa vähemmän, ei millään ehdi niin paljon kuin ennen.

Saman voi ajatella järkevästi toisin päin niin, että ihminen ei jaksa niin kuin ennen ja sen takia aika vain tuntuu loppuvan aina kesken.

Pyhä Paavali sanoi Uudessa testamentissa jotenkin tähän tapaan: Kun olin lapsi menin minne tahdoin, mutta kun tulen vanhaksi, toinen vie sinne, minne en tahdo.

Tekee mieli tulkita apostolin tarkoittaneen olevan luonnollista, ettei vanhana ehdi eikä ehkä osaakaan mihinkään ilman toisten apua.

Teologi epäilemättä selittää Paavalin ajatuksia jollakin toisella tavalla.

Pikkulapsena ajantajua ei vielä ollut. Silloin tosiaan kuvitteli menevänsä minne mieli teki, ellei äiti ja isä kieltänyt. Yksi päivä sisälsi selvästi aamun, päivän ja illan ja erikseen yön, josta tosin ei paljon tajunnut nukkuessaan.

Vuosi oli alle kouluikäisenä aivan käsittämättömän pitkä jakso.

Joulupukin tuoma kalenterini unohtui pöydänlaatikkoon pölyttymään, kunnes muutama vuosi vanhempi veli tarvitsi keskikesällä sitä lainaksi.

Siinä hetkessä pieni Pirkko-Liisa valaistui ja tajusi, että kalenterista voi seurata ajan kulua monen kuukauden mitalta. Ja että sitä aikaa sanotaan vuodeksi, joita itselläni taisi siihen aikaan olla takana kuusi tai seitsemän.

Murrosikäisenä aikaa oli kaikista eniten. Sitä tuntui olevan loputtomiin ja koko unelmien tulevaisuus oli kirkkaana edessä. Energiaakin riitti.

Odotin kiihkeästi, että täytän 18 ja saan ajokortin niin kuin sisko ja isot veljet. Sitten kun pääsisin koulusta, sitten vasta oma elämä alkaisikin. Tuskin maltoin odottaa, mutta aikaa ei voinut nopeuttaa.

Aika aikaa kutakin. Nyt aika menee jo liiankin nopeasti, joten on aika hidastaa vauhtia eli vähentää menemisiä.

Touhottamisesta kieltäytymistä voi perustella vaikka sillä, että on alkanut harrastaa muodikkaasti Slow Lifea. Siis ”harrastaa”, vaikka ei tee mitään.