Kolumnit Uutiset

Kaikilla on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen

Löysin vanhalta kameran muistikortilta jo unohtuneita kuvia äitini 90-vuotispäiviltä. Hän hymyili onnellisena yhdessä pikkuveljensä kanssa: “Son mun pikkuvelii.”

Jossakin kuvassa virnistelee myös isäni, aina vähän taustalla tarkkailemassa.

Ne olivat oikein hauskat pienet juhlat, joissa riitti runsaasti naurua, punaisia ruusuja ja täytekakkua.

Alle vuoden päästä synttäreistä kaikki kolme olivat poissa.

En ole mistään asiasta niin kiitollinen kuin siitä, että vanhempani saivat asua kotona loppuun asti.

Henkilökohtaisten asioiden tarkka hoitaminen ja siisteys ovat vanhuksille usein ensiarvoisen tärkeitä ihan viimeiseen saakka.

Synttärikuvasta näkyy, että äiti sai 90-vuotislahjaksi silitysraudan.

Oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja ihmisarvoon on ihan kaikilla.

Helsingin Sanomien viimeviikkoinen mielipidepalstan kirjoitus on vähintäänkin kuvaava.

Nimimerkki Ihmisarvo kunniaan kirjoitti, että pyörätuolipotilas pääsee vessaan kolmena päivänä viikossa helsinkiläisessä hoitolaitoksessa.

Hoitolaitos kiisti vessatuspäivät: kysymys oli selityksen mukaan muistisairaan kertomuksesta syntyneestä väärinymmärryksestä.

Jää käteen sana vastaan sana: mielipidekirjoittaja vakuutti tuohtuneena, että potilas on “täysin skarppi päästään”.

Vastakkain on tavallinen ihminen ja hoitolaitoksen johto. Ketä silloin pitää uskoa?

Samaan aikaan samassa maassa kauhistellaan vankiloiden paljusellejä, joissa tarpeet pitää tehdä ämpäreihin.

Enää ei varmaan saisi suin surminkaan puhua edes rangaistuksen kärsimisestä.

Hoidettakoon häpeätahra kuntoon, mutta vähin äänin, kiitos.

Puheet vankiloiden häpeätahrasta on lopetettava vähintään siksi ajaksi, kunnes kaikkien vanhusten vessakäynnit on turvattu ja tavallisten ihmisten huolta on opittu vähättelemättä kuuntelemaan.

Sotaveteraani enoni pyöräili pitkään lähes päivittäin reilunpuoleisen matkan kirkonkylästä kotitaloonsa Koskuelle ja takaisin. Eno oli innoissaan etenkin keväällä lakeuden pyöräilykelien lämmetessä. Ilmassa oli samaa riemua kuin sonnivasikoiden päästessä laitumelle.

EU-säännökset edellyttävät julmetun rangaistuksen uhalla maajusseja turvaamaan nautaeläintensä riittävän ja säännöllisen ulkoilun.

Vanhusten ulkoilu taas on Suomi-nimisessä EU-maassa edelleen vapaaehtoisten ulkoiluttajien, pelkän sattuman tai hyvän tahdon varassa.

En yhtään epäile, ettei vanhusten hoidossa tehtäisi äärimmäisen paljon pyyteetöntä työtä. Kiitos niillekin hoitajille, joiden ei ikinä tarvinnut äidistäni ja isästäni huolehtia.