Kolumnit Uutiset

Kaikilla on vihdoinkin virallisesti lupa olla oma itsensä

Kun katsoin maanantaiaamuna vessan peiliin, sieltä tihrusti aika väsyneen oloinen heppu. Negatiivinen perusluonteeni huusi armoa jo sunnuntaina: ei! ei enää tippaakaan positiivista eteenpäinmenoa.

Lahden puoluekokouksessa 881 kokoomuslaista päätti, kuka valittiin maan vaikutusvaltaisimpaan tehtävään. Päätös oli selvä: Alexander Stubb, eli Alex I Suuri.

Sibeliustalossa koettu on tälle sarvikuonojen maalle ihan oikein. Suomen uusi pääministeri on uuden ajan poliitikko, aidosti oma hymyilevä itsensä. Hän innostaa myös muita olemaan. Se on iso asia eli alexlandian kielellä tärkeä pointti.

Olen tässä asiassa ja muutamassa muussakin erittäin stubbilainen. Tärkeät pointit pitää pystyä määrittelemään. Silti uskallan myös epäillä ja uskon vasta kun näen, että hän onnistuu tehtävässään.

Monia Stubbin puhetapa ja esiintyminen ärsyttävät. Hän toistaa samoja kliseitä eteenpäin menemisestä ja positiivisuuden voimasta. Onhan niistä kuultu jo Jari Sarasvuoltakin. Tympeily joutaa nyt kuitenkin hiiteen. Annetaan Alexille ensin mahdollisuus. Sen hän on ansainnut.

A. Stubb on löytänyt tehokkaan poliittisen vaikuttamisen keinon: Positiivisuusmanipulaation kourissa kreisibailasi koko Lahden puoluekokous. Joku voi sanoa, että onhan noita isoja kansanjoukkoja johdettu ennenkin harhaan. Niin tietysti, mutta mikäs vika bailaamisessa on? Ei tässä maassa liikaa hauskaa pidetä.

Uusi pääministeri tunnustaa, ettei hän ole täydellinen. Hän kyllä varmaan toivoisi olevansa. Minäkin haluaisin, mutta kun en vaan ole. Täydellisyyden tavoittelussa ei ole mitään häpeämistä. Virheiden vihaaminen voi olla myös ihan tervettä.

Itsekeskeiseksikin Stubbia voi ehkä haukkua, vaikka siihen hänet pitää tuntea vähän pintaa syvällisemmin. Hän on tähän asti tarvinnut huoneeseen purjehtiessaan pariovet. Nyt tarvitaan toisetkin, nimittäin hänen egolleen.

Liberaalina henkilönä hän hyväksyy meidät kaikki sellaisina kuin olemme, muutkin kuin kaltaisensa. Miksi me emme hyväksyisi häntä? Hän tekee intohimoisesti työtään ja urheilee, missä ei ole enää mitään ihmeellistä kenellekään. Terveellisiä elämäntapoja ei pidä sen enempää paheksua kuin kadehtiakaan. Esimerkkiä olisi hyvä monen ottaa.

Kaikki julistivat Lahdessa kokoomuksen yhtenäisyyttä, joka ei ole ihan koko totuus. Iltajuhlan pöydissä jäi monia puheenjohtajakisassa tappiolle jääneen Jan Vapaavuoren kannattajien paikkoja tyhjiksi. Hän itse sai jo alkuillasta itkupotkuraivarin ja peitteli päivällä vain vaivoin rajun pettymyksensä.

Kun seuraa läheltä, ei välttämättä näe oikein hyvin. Lahdessa pauhannut somehypetys ja tajuntaan räjäytetty digitaaliyhteiskunta jäävät monille suomalaisille kaukaisiksi. Toivottavasti aito suomalainen todellisuus avautuu pääministerille syksyn maakuntakierroksilla.