Uutiset

Kaikki eivät voi valita samaa lääkäriä

Terveyskeskusasiakas voi pian valita, minkä terveysaseman tai kenen terveydenhuollon ammattilaisen asiakas hän haluaa olla. Ainakin teoriassa se on mahdollista.

Terveyskeskuksen asiakkaat voivat täyttää terveydenhuoltolakiin liittyvän valintakaavakkeen 1. toukokuuta alkaen. Kaavakkeita löytyy terveysasemilta, Kastellista ja kaupungin nettisivulta.

Avosairaanhoidon ylilääkäri Virpi Kröger toivoo, että lainmuutos ei aiheuttaisi hämeenlinnalaisissa kovin suurta liikehdintää.

Hän muistuttaa, että yhdelle lääkärille ei edelleenkään voi kertyä liian suurta asiakasmäärää.

-Asiakas voi mainita kaavakkeessa esimerkiksi lääkärin nimen, jonka hän haluaa hoitavan itseään, mutta siitä ei ole takeita, että saisi halutun lääkärin.

Asiakas ei voi valita eri terveysasemaa eri palveluille. Jos jono Jukolan hammashoitolaan on pitkä, hän ei voi valita Hätilän hammashoitolaa ja pysyä Jukolan lääkärin palveluiden piirissä.

-Se ei käy, että valittaisiin rusinat pullasta.


Valinta voimassa vuoden

Toukokuun alussa voimaan astuvan terveydenhuoltolain tavoitteena on asiakkaan aseman, palvelun ja hoidon parantaminen.

-Ihanne olisi, että kaikki asiakkaat voitaisiin hoitaa, mutta valitettavasti joudumme edelleen sanomaan ei oota.

Krögerin mukaan Hämeenlinnassa isoimmat ongelmat ovat tällä hetkellä keskustan terveysasemalla, eikä se, että asiakkaat vaihtavat terveysasemaa, ratkaise ongelmia.

-Toisissa hammashoitoloissa on pidemmät jonot kuin toisissa, mutta siitäkään ei ole takuita, miten hammashoitolan vaihto onnistuu käytännössä, jos kaikki haluavat vaihtaa.

Kröger muistuttaa, että valinta on voimassa vuoden, joten päätöstä ei voi muuttaa kesken kaiken.

Uusi valinnanvapaus ei Krögerin mukaan voi toimia hyvin, jos alan ammattilaisia ei ole tarpeeksi. Esimerkiksi neuvolat toimivat hyvin, sillä terveydenhoitajien määrää on lisätty. Hammaslääkäreitä ei taas saada palkattua, vaikka olisi tarvetta, koska lääkärien määrä ei vastaa kysyntää.

-Hoidontarpeen arviointi korostuu entisestään. Joudumme miettimään yhä tarkemmin, miten kohdistaisimme hoidon oikeille potilasryhmille.


Jonoista ei ole tarkkaa tietoa

Avosairaanhoito ei ole saamassa lisärahoitusta lain tuomien muutosten kattamiseksi. Kesäksi ei ole luvassa viime kesän kaltaisia toiminnan supistuksia, mutta kesä ei myöskään lisää resursseja.

-Tällä henkilöstömäärällä vastataan hoidontarpeeseen. Toimintaa täytyy tehostaa.

Nyt lääkärille haluava joutuu odottamaan vastaanottoaikaa keskimäärin kaksi viikkoa, jos kyse on kiireettömästä hoidosta.

Kröger toteaa, että hoidon tarpeen arvioinnissa on vaikea tietää, mikä on kiireellistä hoitoa.

-Mielestäni vastaanotolle pitäisi päästä kahdessa viikossa, oli syy mikä tahansa.

Terveysasemakohtaista tietoa siitä, kuinka pitkään asiakas joutuu jonottamaan vastaanottoaikaa, ei vielä ole. Krögerin mukaan tietoja kootaan parhaillaan ja ne lisätään terveyskeskuksen nettisivuille kevään aikana.

Terveyskeskuksen tilaajaylilääkäri Markku Nurmikari lisää, että yksi lainmuutoksen tuoma muutos koskee tietojen siirtoa.

-Terveyskeskus ei ole aiemmin saanut katsoa keskussairaalan tietoja, mutta toukokuun jälkeen tietoja voi katsoa, jos asiakas ei nimenomaan kiellä tietojen siirtoa.

Tähän asti asiakas on joutunut allekirjoittamaan luvan tietojen katsomiseen.

-Ihmisillä on ollut oletus, että tiedot näkyvät, mutta se on edellyttänyt kirjallista lupaa. (HäSa)