Uutiset

Kaikki peliin Falunissa

Hämeenlinnan Hiihtoseuran Laura Mononen on valmiina torstaina Falunissa Ruotsissa alkaviin MM-kisoihin. Kotimaisemissaan Espoossa kuntoaan viimeistellyt 30-vuotias maajoukkuehiihtäjä matkustaa maanantaina kisapaikkakunnalle ja ennättää hyvin kiskaista vielä muutaman täysipainoisen harjoituksen ennen ensimmäistä kilpailua.

Monosen päämatka MM-laduilla on ensi viikon tiistaina sivakoitava 10 kilometrin vapaan hiihtotyylin kisa. Toisen matkansa hän on suunnitellut lykkivänsä kisojen toiseksi viimeisenä päivänä (28. helmikuuta), jolloin urakoidaan 30 kilometrin perinteisen kisa.

– Toivottavasti kaikki natsaa nyt kohdalleen ja ennätän toipua kunnolla kurkkukivustani. Tällä hetkellä kaikki näyttää onneksi hyvältä, vaikka antibioottikuuri onkin edelleen kesken. Täysipainoisia harjoituksia en tehnyt vielä viikon aikana, mutta sunnuntain lenkillä meno maistui jo hyvältä, Mononen kertoo.

Mononen teki oikean päätöksen jättäessään väliin viikonvaihteessa Östersundissa käydyn maailmancupin kisan. Sunnuntaista kympin vapaan matkaa hän ei olisi nimittäin vielä pystynyt hiihtämään täysipainoisesti.

– Totta kai olisi ollut hyvä, jos olisin saanut alle yhden kovan startin juuri ennen Falunia, mutta nyt oli pakko toimia näin. Toipilasviikko ei ole kuitenkaan muuttanut mitenkään tavoitteitani – jos nyt ei tule mitään takapakkia, niin mitään turistireissua en aio kyllä Falunin tehdä, Mononen suunnittelee.

Kympin sakkiin hyvällä hiihdolla

HlHS:n edustajalla on takanaan hyvin sujunut alkukausi. Vuodenvaihteen Tour de Skillä vapaan 15 kilometrillä Mononen nousi otsikoihin kirimällä kolmanneksi nopeimman osuusajan. Myös ennen joulua Davosissa hiihdetty kympin perinteisen kisa onnistui mainiosti. Tuloksena oli tuolloin kymmenes sija.

– Ne ovat olleet ilman muuta kauden kohokohtiani. Kummassakin kisassa meno oli yllättävänkin helppoa ja tarvittaessa olisin voinut jopa hieman lisätä kyytiäni. Varsinkin vapaan kisoissa hiihdossani on ollut hyvä meininki, Mononen myöntää.

Mononen ei tingi tavoitteissaan Falunissakaan. Sijoitus kahdenkymmenen seutuvilla ei enää tyydytä urheilijaa.

– Olisin ihan oikeasti tyytyväinen, jos yltäisin kympin sakkiin. Tourin vapaalla pystyin jo näyttämään, että hyvänä päivänä voin yltää jo lähelle kärkeäkin, vaikka kiertueen viittätoista kilsaa ei nyt ehkä voikaan verrata suoraan väliaikalähtöihin, Mononen pohtii.

Mononen on mukana ensimmäistä kertaa MM-kisoissa. Sen hän kuitenkin haluaa unohtaa viimeistään lähtöpaikalla.

– Oman suorituksen kasassa pitäminen on usein vaikeaa kovissa kisoissa. Kokemuksesta olisi MM-laduillakin apua, mutta yritän tehdä nyt kaikki hommat niin hyvin kuin pystyn, Mononen suunnittelee.

Espoolainen on valmis hiihtämään myös Suomen viestijoukkueessa.

– Katsotaan nyt ensin, miten kymppi sujuu. Viestiporukka on selvillä viimeistään yhdistelmäkisan jälkeen, jota minä en kuitenkaan hiihdä. Edellisestä ”pursuitistani” on aikaa jo kaksi vuotta, Mononen muistuttaa. (HäSa)

Asiasanat