Uutiset

Kaikki pystyvät vaikuttamaan

Kun luin lehdestä, että nuoret pääsevät ilmaiseksi museoihin tammi-helmikuussa, heräsi kysymys, miksei Hämeenlinnassa järjestetä etenkin talvisaikaan enemmän konsertteja ja nuorisotapahtumia, jotka olisivat ilmaisia.

Kesäisin on ollut ilo aika-ajoin huomata, että nuorille on konsertteja, kuten kesä-expres ja tapahtumia, jotka ovat ilahduttaneet ja virkistäneet. Viime vuonna kesä-expres konsertissa satoi kaatamalla vettä, mutta silti puisto notkui täynnä väkeä. Toki talvisinkin tapahtuu jotain, mutta informointi on ollut hyvin vaisua tai jopa huomaamatonta.

Nuorten pitäisi itse yrittää vaikuttaa asiaan Vaikuttamon kautta tai kertomalla mielipiteistään henkilölle, joka voi välittää sanaa eteenpäin. Välillä löydän lehdestä tapahtuman tai konsertin, joka kiinnostaisi, mutta se on yleensä liian kaukana, tai lippu on sinne kallis.

Tapahtumia voisi siirtää keskustan läheisyyteen kaikkien ulottuville, ja vaikka onkin ymmärrettävää, että lipputulojen pitää kattaa menoja, pitäisi kuitenkin muistaa muistaa, että me nuoret emme ole vielä kovinkaan rikkaita.

Jos innokkaat nuoret olisivat valmiita järjestämään tapahtumia ilman palkkaa, voisi asia olla toisin. Koulun tapahtumat, kuten ysienpäivä, jossa yhdeksäsluokkalaiset järjestävät ohjelmaa koululaisille, ovat hyviä esimerkkejä nuorisotoiminnasta!

Otetaan kantaa

Hämeenlinna

Päivän lehti

29.5.2020