Uutiset

Kaikki valmista Kontiolahdelle

Atte Kiskola lähtee kovin tavoittein maaliskuun 9. ja 10. päivä Kontiolahdella käytäviin ampumahiihdon nuorten SM-kisoihin. Ahveniston Ampumahiihtäjien urheilija haluaa olla mitaleilla M21-sarjassa sekä lauantain normaalikilpailussa että sunnuntain yhteislähdössä.

– Mitalia haetaan kummaltakin matkalta. Se on tavoite, Kiskola myönsi voitettuaan sunnuntaina Ahveniston moottoriradalla seuransa kansallisten kilpailujen normaalimatkan.

Kiskolan mukaan Hämeenlinnassa järjestetty kilpailu tuli sopivaan rakoon ennen 13–21-vuotiaiden SM-kisoja.

– Edellisestä ampumahiihtokilpailusta on aikaa melkein kuukausi, joten tähän väliin oli ihan hyvä saada kilpailu. Kahden viikon kuluttua on sitten toivottavasti entistä paremmassa iskussa, Kiskola sanoi.

Hiihto kulki

Kiskola oli tyytyväinen omaan kilpailuunsa. Hän otti 15 kilometrin ykköspaikan reilulla erolla seuraavaan ja varsinkin nuoren miehen suksi kulki muutaman asteen pakkasessa.

– Hiihto oli alusta asti aika hyvää. Lähdin tarkoituksella kisatauon jälkeen katsomaan, missä menen. Suksi kulki hyvin, eikä minulle tullut hyytymistä missään vaiheessa. Siihen voi olla tyytyväinen, Kiskola arvoi.

Ampumapaikalla hän ampui viisi hutia (1–1–1–2).

– Ammunnassa on tietysti petrattavaa, mutta en ole siihenkään kovin pettynyt. Ammunta on vaihdellut tänä vuonna todella paljon. Tämä oli tälle tasolle ihan perussuoritus.

Kiskola valmistautuu kahden viikon ajan SM-kisoihin kaikessa rauhassa ja keskittyy myös Tampereen teknillisen yliopiston ympäristö- ja energiatekniikan opintoihin. Kiskola asuu ja opiskelee viikot Hervannassa. Viikonloput urheilija käyttää kilpailuihin.

– Yritän pysyä terveenä ja koulujuttujakin pitäisi ehtiä tehdä. Toivottavasti kunto herkistyy niiden aikana entisestään, Kiskola rupatteli.

Yliopisto-opintojen ja urheilun yhteensovittaminen on onnistunut lammilaislähtöiseltä talviurheilijalta hyvin.

– Tähän asti ei ole ollut mitään ongelmia. Kummastakaan asiasta ei pidä liikaa stressata. Silloin kun väsyttää, pitää levätä ja tehdä kunnolla ne asiat, mitä tekee, hän sanoo.

Iso joukkue

AAH lähtee taas isolla joukkueella nuorten SM-kisoihin. Seura on tottunut kahmimaan roppakaupalla mitaleita, eikä mikään ole esteenä menestymiselle tälläkään kertaa. Vanhemmissa junioreissa kärkipaikkoja akevat ainakin Kiskola, Mikael Koivunen, Henri Lehtomaa, Jessika Rolig, Auli Kiskola ja Erika Jänkä.

– Meillä on iso ryhmä nuoria kavereita. En sano mitään mitaleista, mutta hyviä sijoituksia haetaan. Se on lähtökohta. 21-vuotiaiden sarjasta odotan mitalia ja nuoremmilta hyviä sijoituksia. Sama juttu tyttöjen puolella, sanoi AAH:n valmentaja Kimmo Koivunen.

Muutamalla AAH:n pojalla on edessä rankka maaliskuu. Kaksien ampumahiihdon SM-kisojen lisäksi ohjelmassa on sotilaiden kilpailut ja maastohiihtoa. Sen vuoksi harjoittelukin on rauhallista viimeisen kahden viikon ajan.

– Mitään ihmeempää ei nyt tehdä. Pojilla on kova ruljanssi edessä ensi kuussa, Koivunen muistutti. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

8.4.2020