Kaikuja bittiavaruudesta

Noin kuukausi sitten Hämeenlinnaa koetteli raju ukkosmyräkkä. Sähkölaitteethan ovat tunnetusti herkkiä ylijännitteille, mutta tällä kertaa en jostakin syystä ollut ottanut tietokoneen johtoja irti seinästä. Eihän rajuilma ollut vielä lähelläkään.
 
Vaan kuinkas kävi. Olin tietokonehuoneessa kun salama löi. Kuului kova pamaus ja kipinät vain sinkoilivat pistorasiasta.
 
Asumme maaseudulla, ja siellä sähkölaitteet joutuvat herkästi koville ukonilman aikana.
Kun ukonilma hellitti, tarkastimme vahingot. Modeemi oli sökönä. Ei ollut ensimmäinen, eikä varmaan viimeinenkään kerta, kun modeemi meni vaihtoon. Täytyi ostaa uusi. Yhteys ei edelleenkään pelannut, vika oli siis piuhoissa. Hoh hoijaa. Korjaaja kävi parin päivän kuluttua, joten nettiyhteys saatiin sentään kuntoon.
 
Tietokone, joka ensivaikutelman perusteella oli säästynyt pahemmilta vaurioilta, alkoi kuitenkin pian elää omaa elämäänsä. Ensin se kävi vähän hitaalla. Pian ilmeni, että kone meni itsestään päälle, valot vain vilkkuivat keskellä yötä. Aavemaista.
 
Kone oli vietävä korjaajalle. Kävi ilmi, että emolevy oli vaurioitunut. Käyttöjärjestelmä täytyi asentaa uudelleen. Korjaaja kysyi, mitä tiedostoja säilytetään. Sanoin, kuva- ja tiedostokansiot ainakin.
 
Kun sain koneen takaisin, huomasin, että kansiot olivat tyhjiä! Vasta silloin minulle valkeni, että tiedot, joita koneelle oli vuosien mittaan tallennettu, saattoivat olla pyyhkiytyneet bittiavaruuteen yhdellä salamaniskulla…
 
Ulkoinen kiintolevy, jolle suuri osa kuva- ja videomateriaalista oli tallennettu, oli ollut aikana yhteydessä tietokoneeseen. Päätin saman tien selvittää, olivatko tiedot tallella. Yhteydessä oli vikaa! En päässytkään tiedostoihin.
 
Kiikutin kiintolevynkin korjaajalle, josko jotain vielä olisi pelastettavissa. Koko vahingon suuruus alkoi pikkuhiljaa hahmottua niiden päivien aikana, jolloin tietojen säilymisestä ei ollut varmuutta.
 
Käsitin, että kiintolevylle oli tallennettu lähes koko perheen elämä viimeisen kymmenen vuoden ajalta.
 
Siellä olivat kaikki säilyttämisen arvoiset videot ja valokuvat. Lapsen vauvakuvat ja videot lapsen isoisoisän 100-vuotispäiviltä, kaikki omat portfoliomateriaalini vuosien varrelta, sekä tärkeät tiedostokansiot, kuitit ja muut dokumentit. Ja myös iso kasa vähemmän tärkeitä valokuvia.
Jos ne kaikki ovat hävinneet, mitä minä sitten teen? Jäljelle jää vain muutama säälittävä tuloste!
 
Onneksi tiedot olivat säilyneet. Sain kuitenkin muistutuksen siitä, että sähköinen tallentaminen voi olla haavoittuvaa. Kun asensin koneen virusturvaa uudelleen, olisin ollut hukassa ilman tulostetta, jossa oli virusturvan asennuskoodi. Kun kaikki pyyhkiytyy, ei tietoa ole missään, jos ei sitä ole poltettu cd.lle tai tulostettu paperille. Cd.tkään eivät säily ikuisesti. Myös ulkoinen kiintolevykin täytyy uusia viiden vuoden välein.
 
Täytyy miettiä koko systeemi uudelleen. Onhan niitä pilvipalveluita, mutta jotenkin en tämän jälkeen enää täysin luota tietojen sähköiseen tallentamiseen.
 
Täytynee teettää valokuvia ja hankkia vanhoja kunnon valokuva-albumeita, jotta jotain edes jää, jos oikein kehnosti käy.
 

Päivän lehti

31.5.2020