Uutiset

Kaksi palomiestä loukkaantui tulipalossa Riihimäellä

Kaksi savusukeltajaa loukkaantui pienen omakotitalon tulipalossa Riihimäellä lauantaina puolen päivän aikaan. Palomiehet olivat menneet sisään rakennukseen, jossa tuli oli kytenyt pitkään ennen hälytyksen tuloa. Tuli sai happea ja hulmahti vahingoittaen savusukeltajia.

Hiukan ennen kello 14:ää tilanne oli se, että rakennuksen kattoa ryhdyttiin repimään irti. Rakennus tuhoutuu palossa kokonaan.

Naapurit olivat haistaneet savun hajua jo tuntia ennen kuin ohikulkija huomasi, että rakennuksen katon alta tulee savua. palopaikka sijaitsee vanhan kolmostien varressa aivan Herajoen meijerin liittymän lähellä. Toinen ajokaista on suljettu.

Hattulan Salimäentiellä paloi omakotitalo varhain aamuyöllä lauantaina. Rakennus tuhoutui kokonaan, samoin viereen pysäköity pakettiauto. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Palokunnan tullessa paikalle liekit löivät jo katosta.

Parolan lukion katto vaurioitui tulipalossa lauantaiaamuna. Palokunta joutui repimään kattoa jonkin verran saadakseen palopesäkkeet sammumaan.