Uutiset

Kaksi peliä, kuusi pistettä

Ei parasta peliä, mutta riittävän vahvaa joka tapauksessa.

HPK on aloittanut lentopallon naisten Mestaruusliigan kahdella voitolla. Pieksämäki Volley tarjosi Kerholle kelpo vastuksen lauantaina Leppävirralla pelatussa ottelussa, mutta niin vain kolme jaossa ollutta pistettä lähtivät Hämeenlinnaan erin 1–3 (25–23, 15–25, 23–25, 23–25).

Italialaisvahvistus Ilaria Maruotti palkittiin HPK:n parhaana pelaajana. Hän syötti neljännen erän loppuun kaksi ässää ja HPK:n juhlat alkoivat. Kerhon toinen yleispelaaja Anna Boricheva jatkoi hyvin alkanutta kauttaan. Maruotti teki Leppävirran salissa 18 pistettä ja Boricheva 14.

Kerhon ehdottomaan eliittiin kuului myös toisessa erässä peliin tullut keskipelaaja Karoliina Friberg, joka torjui kuusi pistettä. Friberg korvasi aloituskuusikkoon kuuluneen Roosa Niemisen.

Myös HPK:n Bulgarian apu Ralitsa Vasileva korkkasi Mestaruusliigan lauantaina. Hän tuli heti ensimmäisessä erässä hakkuriksi Piia Korhosen tilalle.

– Alkuhankaluuksia oli joukkueella ja myös itselläni. Teimme liikaa virheitä. Tykkäsin kuitenkin taas pelata ja hyvä, että tuli torjuntojakin, Friberg jutteli.

HPK:n pelaajamateriaali on laajempi kuin aikoihin.

– Se on monipuolinen. Jos jollain ei kulje, toinen tulee hänen tilalleen vaihdosta, Friberh selvitti.

Hänen mielestään Kerhon tilanne on hyvä.

– Kilpailu peliajasta on todella hyvä asia. Kaikkien on tehtävä koko ajan parhaansa. Puolivaloilla ei voi mennä missään vaiheessa.

Viime kaudella Friberg ja Michaela Madsen olivat kaksistaan keskipelaajan roolissa, kun Pihla Pelkiön kausi päättyi loukkaantumiseen ennen kuin se oli edes alkanut. Madsenin loukkaannuttua play off -vaiheessa, Roosa Nieminen tuli Kuortaneelta Kerhoon. Nyt remmissä on neljä keskipelaajaa: Friberg, Madsen, Nieminen ja lauantaina Kerhon akatemiajoukkueessa pelannut Pelkiö.

– Kyllä pelaajien määrä näkyy harjoituksissakin. On hyvä, ettei siellä tarvitse mennä enää kahdella keskipelaajalla.

Satu Natusen valmentamalle Pieksämäelle lauantainen oli jo kauden kolmas peli. kaksi ensimmäistään se voitti – kotonaan Kuusamon ja vieraissa Vampulan. Kerho kuitenkin pysäytti neljän ulkomaalaispelaajan Pieksämäen.

– Kyllä Pieksämäki tulee kovaa, jos sille antaa siimaa. Se tulee monipuolisesti, keskeltä ja laidalta. Onneksi voitto tuli kuitenkin meille, Friberg sanoi.

Pieksämäen tehonainen oli Nikolina Alter. Riikka-Liisa Kärkkäinen teki eniten pisteitä (13), mutta hänen pelinsä jäi kaksi pinnaa miinuksen puolelle.

HPK:n kausi jatkuu keskiviikkona Elenia-areenassa. Suomen cupin puolivälieräottelulla hyvin tuttua LP Kangasalaa vastaan. Toisen cupin mittelönsä joukkueet pelaavat lauantaina Pieksämäellä. HäSa

Asiasanat