Uutiset

Kaksi pistettä tasaisesta avauksesta

Hämeenlinnan Pallokerhon naisten tämän kauden taival lentopallon Mestaruusliigassa alkoi tiukimmalla mahdollisella tavalla tuttua vastustajaa LP Kangasalaa vastaan.

Pitkäjärven liikuntahallissa edettiin lauantaina tasatahtia pistejakoon asti, kunnes HPK onnistui ratkaisemaan ottelun viidennen erän ja ottelun itselleen erin 2–3 (25–23, 23–25, 25–22, 14–25, 14–16).

Kauden ensimmäinen ottelu näkyi molempien joukkueiden otteissa ja virheitä sattui puolin ja toisin.

Loppukesästä HPK:n päävalmentajana aloittanut Bruno Napolitanon mielestä avausottelu oli hankala.

– Tämä ei ollut helppoa. Suomessa pelataan aivan erilaista lentopalloa, kuin mihin olen tottunut. Onnittelut Kangasalalle, sillä he pelasivat hyvin. Heidän hyvä puolustuksesta teki meidän pelistämme vaikeaa, Napolitano sanoi.

Boricheva …loisti

Ensimmäiset kolme erää olivat äärimmäisen tasaisia ja katsojia hemmoteltiin palloralleilla ja hyvällä taistelulla.

Neljännessä erässä ottelu kääntyi HPK:lle. Mainion torjuntapelin ja vastustajan helppojen virheiden ansiosta HPK nappasi selvänumeroisen erävoiton ja henkisen niskalenkin vastustajastaan.

Viides erä oli jälleen tasaista kamppailua, mutta HPK tuntui saaneen päälle paremman hengen ja viimeisissä ratkaisevissa palloralleissa hämeenlinnalaiset olivat vahvempia.

Moni HPK-pelaaja sai lauantaina onnistumisia. Etenkin ottelun parhaana palkittu HPK:n Anna Boricheva esitti loistavia suorituksia. Yleispelaaja jatkoi siitä, mihin viime kaudella jäi ja kannatteli hämeenlinnalaisia vahvalla pelillä. Myös yhdysvaltalainen Lexi Erwin takoi pisteitä hyvällä tahdilla.

Voitosta huolimatta HPK:n italialaisvalmennukselle jäi vielä mietittävää.

– Joukkue teki vielä liikaa virheitä ja niitä pitää vähentää. Tämä on minulle uusi työ ja valmennusmetodini ovat hieman erilaisia, kuin mihin pelaajat ovat tottuneet. Uusi pelisysteemi ei ole joukkueelle helppo, mutta kehitymme joka viikko, Napolitano pohti.

Sama vastus …vielä kolmesti

HPK ja LP Kangasala eivät pääse toisistaan eroon vielä vähään aikaan. Joukkueet kohtaavat toisensa nimittäin vielä kolme kertaa kahden viikon sisään.

Jo tänään Kangasala saa revanssin lauantain ottelusta, kun Mestaruusliigan pelit jatkuvat Elenia-areenassa.

Ensi viikonloppuna joukkueet taas ovat vastakkain Suomen cupin puolivälierissä sekä lauantaina että sunnuntaina. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

22.1.2020