Uutiset

Kalakauppias kiertää ilman tunnussävelmää

Pihaan kurvaa valkoinen pakettiauto, josta hyppää siniseen paitaan ja lippahattuun sonnustautunut mies.

-Kala-autosta päivää!

Anteeksi mistä?

Oittilainen Erkki-Matti Ritola myy kalaa ja äyriäisiä ovelta ovelle. Koska myyntitapa on monelle vielä vieras, tyytyvät epäluuloisimmat kurkkimaan outoa ovikellonsoittajaa verhojen raosta.

Auton tuloa ei edes voi ennakoida, sillä se ei heläytä jäätelöauton tavoin tunnusmelodiaa. Ritolasta se on pelkästään positiivista.

-Jäätelöauton ääni ärsytti itseäni hirveästi, kun lapset olivat pieniä.


Hattelmalasta löytyi liha-autoilija

Kiertävä kalakauppias on monelle uppo-outo ajatus, muttei Hattelmalassa asuvalle William Luomalle. Sattumalta reitin varrelle osunut Luoma kertoo ajelleensa itsekin vastaavanlaista peliä, joskin tuolloin kyydissä oli muun muassa juustoa ja palvilihaa

Ritola on ehtinyt ohjata kala-autoa vasta neljä kuukautta, Luoma kierteli Etelä-Suomea kaikkiaan 35 vuotta. Nyt on alan nestorin aika jakaa vinkkejä uudelle polvelle!

-Muista hymyillä, mutta älä hymyile väkisin. Vitsit ovat myös tärkeitä, vaikka kaksimielisetkin. Täytyy vain miettiä, kelle niitä voi kertoa, opastaa Luoma.

Kun Ritolan auton taka-osassa on liuta arkkupakastimia, ajeli Luoma koko auton perä jäähdytettynä. Vain kopissa oli lämmintä.

Kalamyyjä kertoo myyntialueekseen Hyvinkään, Riihimäen ja Hämeenlinnan. Yhteensattumat sen kuin jatkuvat.

-Minulla oli täsmälleen sama piiri, riemastuu Luoma.


Uusi asiakas, uusi mahdollisuus

Nyt on jatkettava matkaa. Ritola sanoo olevansa tarkka sen suhteen, miten taloja ylipäätään lähestyy. Jos ovikelloon ei vastata, ei mies mene etsimään isäntäväkeä takapihalta omin päin.

Ritolan uran erikoisin tilanne sattui kiertäessä pieniä mökkiteitä. Mies sanoo olleensa kaikeksi onneksi liikkeellä naistyöparinsa kanssa.

-Teimme niin, että työpari kävi mökissä esittäytymässä ja minä odotin autossa. Onneksi niin, sillä erään mökin rouva oli pihalla alasti. Olisi ollut nolo tilanne sännätä paikalle, kauhistelee Ritola.

Ritola sanoo hierovansa kauppoja vain omakoti- ja rivitaloissa. Kerrostaloihin ei ole lupa mennä. Päivässä mies kiertää noin sata taloutta, joista kaupat tulee suurin piirtein joka kymmenennessä.

Noin suuren torjuntaprosentin luulisi lannistavan, mutta Ritola jaksaa olla innostunut joka asiakkaan kanssa.

-Vanha asiakas on mennyttä elämää. Uusi asiakas tarkoittaa uutta mahdollisuutta, summaa Ritola.(HäSa)